Kansaa itkettänyt tähtioppilas: Tanssin pitää koskettaa

07.11.2011 13:31 - Eeva Rajala

Eilen Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä nähtiin jälleen kerran kyyneleitä.

Satu Ruotsalainen ja Sami Helenius tanssivat herkän valssin Schindlerin lista -elokuvan musiikkiin. Pari oli suunnitellut valssin tanssimista juuri tähän koskettavaan musiikkiin kesäkuusta lähtien. Ruotsalaisen mukaan ihmiset liikuttuvat pelkästään siitä, että tietävät elokuvan koskettavan tarinan.

- Minulla on ollut lapset, mies ja koira salilla katsomassa monta kertaa. Pieniä kommelluksia lukuun ottamatta, jolloin koira vetää kakat salin lattialle tai meidän 3-vuotiaalla tytöllä on purkat tukassa, niin olemme varmasti tällä tanssilla koskettaneet ihmisiä eniten. Tiedettiin, että tämä koskettaa. Jos vain onnistutaan välittämään tämä tunne, niin saattaa joku muukin sitten itkeä, Ruotsalainen kertoo Voicelle.

Ruotsalainen kertoo pitävänsä muistissaan kuvaa näyttelijä Jukka Rasilasta, joka viime kaudella tanssi foxtrotin saaden kymppejä tuomareita ja purskahtaen suorassa lähetyksessä itkuun.

- Kun tiedän, mitä tämä tunteen välittäminen eteenpäin voi olla. Jukan takia me olemme itkeneet aikanaan ja jos voimme jatkaa tätä perinnettä, niin hienoa, koska tanssin pitäisi koskettaa, nainen jatkaa.

Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa on enää mukana viisi paria Jukka Tammen ja Saana Akiolan tiputtua eilen pois kisasta. Tämän viikon sunnuntaina tanssitaan jiveä ja tangoa.

Kilpailut

Uusimmat