IS: Monet tarjonneet uutta kissaa Tarja Haloselle

07.08.2012 07:15 - Eeva Rajala

Presidentti Tarja Halonen ilmoitti Twitterissä lauantaina, että hänen toinenkin kissansa Rontti on nyt kuollut. Monet suomalaiset ovat pahoitelleet menetystä, kertoo Ilta-Sanomat.

Halosen toinen kissa Miska kuoli viime kesänä. Kissat tulivat Halosen toimikaudella tutuiksi Suomen kansalle ja erityisesti Miska oli hyvinkin esiintymishaluinen Naantalin kultarannassa.

Monet suomalaiset ovat nyt lähettäneet suruvalittelunsa Haloselle Rontti-kissan kuoleman johdosta. Useat ovat myös tarjonneet uutta kissaa Haloselle.

- Kiitän tavattomaksi ihmisiä lämpimistä viesteistä. Haluan kiittää myös ystävällisistä tarjouksista, joissa on haluttu antaa minulle uusi kissa, Halonen kertoo Ilta-Sanomissa.

Halosen mukaan asia ei kuitenkaan ole nyt ajankohtainen.

- Opettelen nyt Pentin kanssa elämään ilman kissaa, Halonen sanoo Ilta-Sanomille.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat