Cristal Snow: Fanit yrittivät murtautua yöllä asuntoon
Cristal Snown mukaan Suomessa fanitus on vielä suhteellisen kesyä.
- Minä teen tätä työtä ja yritän parhaani. Harvemmin faneja kohtaa kasvotusten. Facebookin kautta tulee viestejä, mutta harvemmin kukaan tulee nykäisee hihasta. Siksi se tuntuukin todella liikuttavalta kun niin tapahtuu, mies selittää.
Hänellä on myös kuitenkin kokemusta päinvastaisestakin fanituksesta.
- Minulla oli teinityttöjä stalkkaamassa kun asun Vantaalla, se oli aika kuumottavaa. He kävivät oveni takana, ja olivat murtautuneet sinne kerrostaloon rappukäytävään. Heräsin siihen kun ne huusi siellä että me rakastetaan sinua, avaa ovi. Sitten naapurit soitti poliisit ja ne onneksi lähti, sanoo jo pois muuttanut Cristal.
Kilpailut
Uusimmat
Tommi Taurula kertoo ikävästä kohtauksestaan Salatuissa elämissä: "Näin siitä painajaisia"
Pitkä odotus palkitaan - Grand Theft Auto 6 -pelin julkaisuaika selvisi
Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median avulla, kertoo selvitys
Poliisi voi nyt rapsauttaa kuulohavainnon perusteella 100 euron sakon autoilijoille
Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä - keski-iältään 29-vuotiaita
Näytä lisää