Syrjähyppy: Ciara erosi miehestään vain kolme kuukautta lapsen syntymän jälkeen
Ciaran ja Futuren onni ei kestänytkään. Pariskunta sai vain kolme kuukautta sitten esikoispoikansa, mutta nyt laulajatar on jättänyt räppärimiehensä.
Eroon liittyy draamaa, sillä Us Weekly -lehden tietojen mukaan Future on pettänyt avovaimoaan.
- Ciara on järkyttynyt tapahtuneesta. Hän aikoo keskittyä nyt lapseensa, lähde kertoo.
Pariskunta on seurustellut reilun vuoden ajan ja kihlautui viime vuoden lokakuussa.
Ciara luopui hiljattain upeista pitkistä hiuksistaan ja muutti tyyliään radikaalimpaan suuntaan. Kuvia uudesta lookista löydät täältä.
Lähde: Us Weekly
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää