Bridget Jones 3 -elokuva vaikeuksissa: Yksi päähenkilöistä kieltäytyi roolista

13.10.2014 10:35 - Heli Thoren

Hugh Grant ei aiokaan lähteä mukaan elokuvaan.

Bridget Jones on kaikkien sinkkuna elävien naisten kohtalotoveri ja naisen edesottamuksia on seurattu valkokankaalla jo kahden elokuvan verran. Kolmannen elokuvan kuvauksia on jo suunniteltu, mutta nyt leffatiimillä on edessään suuri ongelma. Yksi elokuvan päähenkilöistä, Hugh Grant, ei haluakaan lähteä mukaan elokuvaan.

- Päätin, että jätän tämän tällä kertaa väliin, kahdessa aikaisemmassa leffassa näytellyt Grant toteaa Free Radion haastettalussa.

Kolmas elokuva perustuu Helen Fieldingin kirjoittamaan Bridget Jones: Mad About Boy -romaaniin. Grant kuitenkin muistuttaa, että elokuvan käsikirjoitus on aivan erilainen, ja leffa voidaan hyvin toteuttaa ilman häntä. Pääosassa Bridget Jonesina tullaan tuttuun tapaan näkemään Renee Zellweger.



Lue hurja juonipaljastus kolmannesta Bridget Jones -kirjasta täällä.

Kilpailut

Uusimmat