Kierrätystä parhaimmillaan: Juomatölkeistä tehtiin huikeaa taidetta - katso
Siinä missä moni raahaa tyhjiä tölkkejä kauppaan, taiteilija Sandy Sandersonin käsissä niistä syntyy taidetta. Uudesta-Seelannista kotoisin oleva Sanderson muotoilee tölkeistä autoja.
Yksi auto ei synny hetkessä, vaan se vaatii työtuntien lisäksi myös useita juotuja limsa- ja olutlitroja. Keskimäärin yhden auton tekemiseen kuluu 30 tyhjää tölkkiä. Tölkit on käytetty viimeisen päälle hyväksi. Myös esimerkiksi auton pyörät ovat tölkeistä valmistetut.
Autoja voi myös ostaa Sandy Sandersonin omilta sivuilta: Sandyscancars.com
Katso kuvat autoista täällä.
Lähde: Daily Mail
Kilpailut
Uusimmat
Hame housujen päälle? Asu, joka saa sinutkin harkitsemaan parjatun trendin testaamista
Kevytyrittäjien määrä kolminkertaistununut - lähes 80 prosentilla tulot jäi alle YEL-vakuutuksen alarajan
Käärijä nähdään Euroviisujen toisessa semifinaalissa
Suomalaismiehen tililtä vietiin yli 80 000 euroa - poliisi varoittaa jälleen huijauksista
Nuoret kokevat taloudellisen tulevaisuutensa olevan heikompi kuin muilla sukupolvilla - syitä monia
Näytä lisää