Etsi
Chris Evans puhuu avoimesti deittailuelämästään, josta näyttelijä on aikaisemmin ollut hyvin vaitonainen.
Jennifer Lopez on ottanut itselleen tuoreen aviopuolisonsa sukunimen.
Laulaja Alexandra Joner saa muistutuksen siitä, että vaateteollisuus on raadollinen ympäristölleen.
Wikileaks-vuotosivusto julkaisi ensimmäiset salaiset asiakirjat vuonna 2007.
Riiviöt-elokuvien ohjaaja Joe Dante puhuu avoimesti näkemyksestään, jonka mukaan suosituilla Gizmo- ja Baby Yoda -hahmoilla on paljon samankaltaisuutta.
Artistin TikTok-tili on kerännyt hetkessä huimasti seuraajia.
Vuonna 2017 ilmestynyt Emoji-elokuva ei ole vakuuttanut kriitikoita.
Näyttelijällä on mielessään yksi supervoima, jota käyttäisi mieluusti ystäväänsä Kevin Hartiin.
Fanit eivät ole kovin vakuuttuneita siitä, että tulevan spin off -sarjan juoni tulisi olemaan kovinkaan hyvä.
Leikkimielisen kilpailun hävinnyt Basso-radiokanavan kesäjuontaja kertoi Voice.fi:lle, miltä häviö ja siihen kuulunut rangaistus tuntuu jälkeenpäin.