Etsi
Courteney Cox tahtoo tulla muistetuksi muistakin rooleistaan.
Lähteiden mukaan artisti aikoo kertoa oman versionsa holhouskiistasta.
Näyttelijä Courteney Cox kertoo jahdanneensa nuoruutta ulkonäkönsä muokkaamisella.
Tunnettu piirroshahmo ei ole palkitun räppärin mieleen.
Noth tuli syytetyksi joulukuussa 2021.
I’ll Never Love You -musiikkivideo saa ensi-iltansa 22. helmikuuta kello 17.
Tuure Boeliusta mietityttää, miten kaksikon välinen välimatka vaikuttaa suhteeseen.
Suosittu elokuva saa trilogian päätösosan, mutta ei sellaisen, mistä Channing Tatum haaveilee.
House of The Dragon julkaistaan, ainakin näillä näkymin, vielä tämän vuoden aikana.
Passengers-elokuva oli kerännyt 2 ehdokkuutta Oscar-gaalassa.