Tiesitkö? Piparkakkumuotteihin liittyy vahvaa symboliikkaa

Suomeen piparkakut saapuivat 1600-luvulla.

Julkaistu:

Yksi suomalaisen joulun perinteisimmistä herkuista on piparkakku. Harva kuitenkaan tietää täysin niiden historiaa.

Leipätiedotus kertoo tiedotteessaan, että piparkakkujen historia ulottuu keskiajan Eurooppaan. Tuolloin kaukaisista maista tuodut mausteet, kuten inkivääri, kanelia, neilikka ja pippuri, olivat todellisia ylellisyys tuotteita, joita pidettiin myös todella terveellisinä.

Lue myös: Minna Kuukan piparkakkutalot hurmaavat – paljastaa nyt, miten paljon aikaa harrastus vie

Aluksi pipareita valmisestettiin luostareissa. Niissä käytettiin yleensä mausteina hunajaa sekä mausteita, ja niitä käytettiin jopa lääkkeenomaisesti. 1400-1500-luvuilla piparkakut yleistyivät Keski-Euroopan markkinoilla ja erilaisissa juhlissa. Tuolloinkin piparkakkuja muotoiltiin niin sydämiksi kuin muiksi symboleiksi, joilla oli myös viestinnällinen merkitys. Niitä annettiin niin lahjoina kuin rakkauden osoituksina.

Suomeen piparit saapuivat 1600-luvulla naapurimaa Ruotsin kautta. Aluksi ne kuuluivat Suomessakin vain varakkaimpien ihmisten joulupöytiin. Kun 1800-luvulla mausteiden hinnat laskivat, tuli piparkakuista koko kansan jouluherkku.

Lue myös: Mikä jouluherkku olet? Voice.fi:n joulumielinen testi paljastaa

Mutta millaisia symbolisia merkityksiä piparkakkujen muodoilla sitten on? Tiedotteen mukaan esimerkiksi hevonen symboloi miehisyyttä ja rohkeutta, kenkä erotiikkaa ja kuusi elämän puuta ja uudistumista.

Porsas sen sijaan on onnen ja vaurauden vertauskuva, kun taas sydän tarkoittaa rauhaa ja rakkautta.

Alta pääset katsomaan millaisia symbolisia merkityksiä muotteihin on vuosisatojen aikana liitetty:

Aurinko symboloi valoa, turvaa ja suojaa

Hevonen edustaa miehisyyttä ja rohkeutta

Jänis on hedelmällisyyden vertauskuva

Kenkä on perinteisesti eroottinen symboli

Kotka merkitsee valtaa ja voimaa

Kukko symboloi uuden ajan alkua ja miehistä voimaa

Kuusi edustaa elämän puuta ja uudistumista

Porsas on onnen ja vaurauden vertauskuva

Sydän tarkoittaa rakkautta ja onnea

Tähti on uskon symboli

Pystötähti viittaa lapsen syntymään

Lähde: Leipätiedotus