Kaikki artikkelit

Myös tähden aurinkolasit ovat herättäneet huomiota.
Scott paljasti Variety-julkaisun haastattelussa, että sekä Blade Runner- että Alien - Kahdeksas matkustaja -elokuvat, kääntyvät tv-sarjoiksi.
Maan ulkopuoliseen elämään dokumenttisarjassaan tutustunut Lovato kertoo vaihtoehtoisen tavan nimittää avaruusolentoja.
Video on levinnyt mediassa sekä kerännyt hurjasti katseluja YouTubessa.
Ranskalaismies on läpikäynyt lukuisia leikkauksia kuuden vuoden ajan saavuttaakseen erikoisen tavoitteensa.
Elokuvasarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1979.
Ufotutkija Heikki Kulju kertoo, että jonain päivänä ihmiskunta voi joutua toisesta sivilisaatiosta riippuvaiseksi.
Heikki Kuljun mukaan alienit vierailevat maapallolla uteliaisuudesta.
Video on kuvattu Pohjois-Caronilassa.
Video on levinnyt mediassa sekä kerännyt hurjasti katseluja YouTubessa.
Kanadalaispari on yllättänyt ihmiset halloweeniin sopivilla raskauskuvillaan.
Useat ihmiset ihmettelivät taivaalla näkyvää valoilmiötä ja twiittasivat siitä.
Mars-mönkijä Curiosityn ottamassa videossa nähdään liikkuva objekti, jonka monet mieltävät olevan Marsissa elävä skorpionia muistuttava hyönteinen.
Maapallo on jälleen vaarassa alieneiden hyökkäyksen johdosta. Independence Day 2: Uusi Uhka -nimisen kakkososan toinen traileri on julkaistu.
Avaruuteen 38 vuotta sitten lähetetyt luotaimet kantavat mukanaan kultaisia diskettejä, jotka sisältävät 116 valokuvaa meidän maailmastamme.
Netissä leviää raakaversio Britney Spearsin kappaleesta Alien.