Etsi
Koirat todellakin ovat höyhensaarilla, aivan kuten ihmisetkin.
Tuoreen tutkimuksen mukaan suu auki nukkuminen päihittää jopa limsan.
Kahvi ei ole ainut asia, joka saattaa saada aikaan unettoman yön.
Oletko nähnyt unta esimerkiksi siitä, että harrastat seksiä parhaan ystäväsi kanssa?
Joskus lampaiden laskeminen ei suinkaan ole tehokkain tapa rauhoittaa keho unten maille.
Jos toiveissa on parempi hyvinvointi, kannattaa se aloittaa varmistamalla itselleen hyvät unet.
Nukkuma-asennolla on väliä monessakin suhteessa. Se voi helpottaa muun muassa niskajäykkyyttä.
Jos sinusta tuntuu, että kumppanisi on aina täynnä energiaa, ja sinä itse olet aivan poikki, et ole ainoa.
Puhelimen käyttäminen esimerkiksi sängyssä ennen nukahtamista saattaa olla luultuakin haitallisempaa.
Suoliston bakteeritasapainolla on suuri merkitys, ei vain yleisterveyden, vaan myös laihtumisen kannalta.