Etsi
Seksinjälkeinen apeuden tunne ei ole pelkästään naisten stereotyyppinen ongelma.
Erilaisia rakasteluasentoja on monenlaisia. On kuitenkin olemassa muutama yleinen asento, jotka eivät erityisemmin ole naisten mieleen.
On tärkeää, että muistaa myös oman nautintonsa.
Tuore seksitrendi on noussut puheenaiheeksi maailmalla ja aiheuttaa syystäkin huolta.
Pariskunnan sessio herätti jopa pelaajissa hilpeyttä ja kuittailua.
Hääyö ei ollut aivan sitä, mitä pariskunnat kuvittelivat sen olevan.
Tulosten mukaan moni inhoaa ainakin sitä, että joku keskeyttää seksin.
Jenna Dewan-Tatum kertoo antamassaan haastattelussa parisuhteestaan.
Naiset voivat huijata itsensä kiihottuneiksi lenkin avulla.
Mieltymykset erosivat paljon miehillä ja naisilla kun kyse oli asennoista, joita haluttiin kokeilla.