Ala-asteen koe hämmentää vanhempia netissä: "Miten tämä voi olla mahdollista?"

05.11.2013 09:45 - Rea Tallgren

Feissarimokien kautta netissä kiertävä ala-asteen koe sai sen Facebookiin laittaneen äidin hämilleen. Koe kun näyttää helposti maallikon silmiin siltä, kuin lähes kaikki vastaukset olisivat väärin. Selitys kokeeseen on kuitenkin yllättävän looginen.

Kokeessa on erilaisia kuvia auringosta omenoihin ja niiden alla lapsia on pyydetty kirjoittamaan esimerkiksi sanojen alkutavuja. Kuvan nettiin laittanut äiti ihmettelee sitä, kun kaikki hänen lapsensa vastaukset ovat hänen mielestään väärin, mutta lapsi on saanut opettajalta kokeesta täydet pisteet.

"Eikö opettaja uskalla enää merkitä, jos vastaukset on väärin?" kyselee koululaisen äiti hämmentyneenä.

Kuva on alkanut levitä Facebookissa kulovalkean tavoin vanhempien ihmetellessä, mistä oikein on kyse.

"Miten voi olla mahdollista, että tällainen mennyt läpi?" kyselee eräs, kun toinen taas ihmettelee sitä, ettei saa itsekään kokeesta tolkkua, joten miten sitten lapsi saisi.

Selitys kokeen erikoiseen ulkomuotoon on kuitenkin yksinkertainen.

- Kyseessä on varmastikin ollut sanelukoe. Pienet koululaiset eivät välttämättä osaa vielä kirjaimia, joten heille on sanottu, että kirjoittakaa tämä ja tämä kohta omenan kuvan alle, ja tämä sanelu taas auringon kuvan alle. Sen takia koe ei näytä ulkopuolisen silmiin millään tavalla loogiselta, mutta vastaukset ovat silti voineet olla juuri niinkuin opettaja on sanellut, ala-asteen opettaja kertoo Voicelle.

Vastaavia tilanteita varten opettajalla on yksi neuvo vanhemmille.

- Aina voi kysyä mistä on kyse. Ensin lapselta ja sitten opettajalta, jos muuten ei tule selvyyttä.

Katso kuva kokeesta alta.

Lähde: Feissarimokat

Kilpailut

Uusimmat