Paola Suhonen on Seppälän syksyn tähti

14.09.2011 23:00 -

Paola Suhonen on suunnitellut Seppälän syksyyn malliston, joka saapuu kauppoihin marraskuun alussa. Suunnittelijayhteistyö on Suomessa ainutlaatuinen: elokuvaohjausta opiskeleva Suhonen on valmistanut myös lyhytelokuvan "Gone With The River", joka vie malliston tarinan Brooklynin maisemiin.

Seppälä on panostanut tänä syksynä suomalaiseen suunnitteluun pestaamalla Paola Suhosen suunnittelemaan erikoismalliston. Paola Suhonen By Seppälä -kokoelmaan kuuluu hameita, mekkoja ja tunikoita, asusteina mallistosta löytyy vyö, laukku ja pääpanta. Värimaailma on syksyisen tumma: viininpunainen ja tummanpunainen hehkuvat mustan keskellä, valkoinen raikastaa kokonaisuuden.

Mallistossa on käytetty paljon pitsiä, samettia ja sifonkia. Suhonen kertookin, että vaatteissa on menneen ajan henkeä modernilla twistilla. "Kokonaisuus on vahvasti art noir -henkinen, naiselle joka on hieman salaperäinen, oman tiensä kulkija", Suhonen kuvailee.

Muotisuunnittelijana tunnettu Paola Suhonen on tehnyt viime aikoina uuden aluevaltauksen, kun hän pääsi opiskelemaan elokuvaohjausta arvostettuun American Film Instituteen Los Angelesiin. Suhonen on suunnitellut, kuvannut ja ohjannut Seppälän malliston tueksi valmistuneen lyhytelokuvan kokonaan itse. Hänet tunnetaan parhaiten omasta Ivana Helsinki -merkistään, joka on niittänyt myös kansainvälistä mainetta.

Seppälän 1. marraskuuta myyntiin tulevan malliston vaatteet irtoavat nimekkäästä suunnittelijastaan huolimatta tuttuun kuluttajaystävälliseen hintaan. Mallisto lienee tutustumisen arvoinen etenkin niille Ivana Helsingin ystäville, jotka pitivät merkin syksyn 2011 Velvet Lake -kokoelmasta - mallistot henkivät samoja tunnelmia.

Kilpailut

Uusimmat