Kuva: Radio City
Kolumni: Mikromaksut - Silkkaa pahuutta vai ihan jees juttu?
Peliala on jo hiukkasen aikaa ollut murroksen kourissa. On tullut DLC:tä, on tullut rahastusta, on tullut pelaajien aliarvioimista, mobiilipelejä, kasuaalisuutta ja niin edelleen. Osittain jopa epätoivottuna ilmiönä niin kutsutut mikrotransaktiot ovat ajaneet sisään jopa kolmen A:n peleihin ja ainakin vanhemman sukupolven pelaajat ovat olleet asiasta kärmeissään. Turha kai sitä kuitenkaan on asiasta mököttää; mikromaksut kun ovat tulleet jäädäkseen.
Suurin uhkakuva pelaajien silmissä mikromaksuista puhuttaessa on oikeastaan ollut se, että näihin kuudesta seitsemäänkymmeneen euroa maksaviin peleihin kaupataan väkisellä lisäsisältöä pelinsisäisistä kaupoista, jarruttaen samalla varsinaisen pelin kulkua. Turuilla ja toreilla huudetaan ja protestoidaan kyseistä toimintatapaa vastaan, sanoen, että: ”Täyshintaiseen peliin nämä pitäisi saada kaupan päälle!”
Mutta eihän mikromaksuissa oikeasti tästä ole kyse. Ladattava lisäsisältö, varsinkin julkaisupäivän DLC:t ovat kyllä saatanasta, mutta mikromaksullinen lisäsisältö tuntuu keskittyvän ainakin omien kokemusten mukaan lähes ainoastaan pelinsisäisiin kosmeettisiin lisähärpäkkeisiin joita tosipelaaja ei edes kaipaa oman pelinsä tukkeeksi. Vaikka olisihan se siistiä räimiä Max Payne 3:ssa pahiksia naamaan vaaleanpunaisella, timantein koristellulla, haulikolla ja hulahameeseen pukeutuneena. One can only dream.
Satasella saa jo 14 tuhatta timanttia. Jee. (kuva: Electronic Arts)
Toki näiden puhtaasti kosmeettisten sisältöjen lisäksi eräät pahuuden ruumiillistumaksi mielletyt firmat ovat luoneet peleihinsä mikromaksusysteemin joka suorastaan pakottaa pelaajan käyttämään rahaa. Muuten pelin pelaaminen itsessään kärsii, jopa pysähtyy tyystin. Siitäpä se kaikki negatiivinen ja mikromaksuja vastaan suunnattu ajattelumalli on lähtenyt.
Esimerkkeinä tästä voitaisiin heittää Dungeon Keeperin mobiiliversio. Pelin maksumuurit olivat niin räikeitä, että kriitikot (ja pelaajat) kirosivat tekeleen helvetin alimmalle tasolla, arvosteluissa niskaan satoi kuraa ja tulikiveä, ykköstä ja nollaa sekä vihaa. Pelissä on ajastimia, jotka pistävät pelaajan odottamaan jopa 24 tuntia, että peliä pystyy jatkamaan. Okei. Ei sitten pelata. Kyseessä on yksi niistä harvoista ”peleistä” joille on jaettu Metacriticissä negatiivista palautetta yhtälailla pelaajien kuin ammattikriitikoiden toimesta. Ei näin. Sivulauseena mainittakoon, että itse en kyseiseen peliin ole koskenut kilometrin pituisella tikullakaan.
Dungeon Keeperin piru ehdottelee rahakasta vaihtokauppaa. Dollareita aikaa vastaan. (kuva: Electronic Arts)
Ilmaispeleistä myös Real Racing 3 raivostutti pelaajat mikromaksusekoilullaan. Pelissä pääsi startiksi ajelemaan muutamia kisoja, jonka jälkeen kilpailut vaikeutuivat ja autoihin piti ostaa uutta osaa. Tässä kohtaa pelaajan silmien eteen läiskäistiinkin minimissään 14 minuutin odottelutuokio, kun uutta osaa asennettiin. Jos ei jaksanut odotella niin rahalla sai ja autolla pääsi taas eteenpäin. Pelissä ei siis päässyt etenemään ilman odottelua tai seteleiden tiskiin läiskimistä. Joku on laskenut, että pelin kaikkien autojen ja päivitysten avaamisessa kestäisi 427 tuntia yhtäjaksoista pelaamista. Kaikeksi onneksi kiireyhteiskunnan rattaat eivät rasitu, sillä kyseisen autokasan saa ostettua myös oikealla rahalla! Hintalappuna transaktiolle on rapiat 500 dollaria. Vain. Mitä sitä perheen kanssa lomailemaan kun pitää pelata tämä peli ensin loppuun.
Evolve nyt sitten on ihan oma lukunsa tässä hässäkässä. Ihan oikeasti, täyshintainen peli johon täytyy puskea tolkuttomasti rahaa, että siitä saa edes hippusen verran mielenkiintoisen tekeleen. Pelissä on ihan mielenkiintoinen ja viihdyttävä idea, mutta rungosta mielenkiintoisen tekevät aspektit ovat poikkeuksetta maksumuurin takana. Koko peli on sanalla sanoen läimäys pelaajan kasvoille. Pelinkehittäjät ovat ottaneet vauhtia Oulusta asti vetääkseen helsinkiläistä sinisilmäistä nuorukaista vastapalloon paljaalla kädellä jossa lukee ”ime pask…”.
Evolvessa riittää ostettavaa. Skinejä nyt ainakin. (kuva: Turtle Rock Studios)
Evolven, tuttavallisemmin ”haistakaa pelaajat nyt…”-roskan, on julkaissut 2K Games. Siis sama firma joka on myös muun muassa Civilizationeiden takana. Mutta mikä näille kahdelle aiemmin mainitulle ilmaispelille sitten on yhteistä? Pelaajia aliarvioivan maksumuurin lisäksi? No, sehän on julkaisija. Electronic Arts. Rakastettu, vihattu, parjattu ja jostain syystä myös tykätty pelijulkaisija. Sieluton titaani keskellä kriitikoiden sotajoukkoa. Yksi vihatuimmista firmoista ylipäätään. Tämä asia ei muuten ole pelkästään allekirjoittaneen pääkopassa siennyt ajatus, vaan se on ihan todistettu ja äänestetty fakta. Tsekkaa vaikka tämä Forbesin artikkeli. Yhdysvaltain huonoimman yhtiön vähemmän mairitteleva titteli lankesi EA:lle kolmisen vuotta sitten ja firma on sittemmin luovuttanut kyseenalaisen ykkössijan Comcastille, mutta siellä kärjen tuntumassa se edelleen roikkuu.
Free-to-play pelien mikromaksujen rinnalle epäpyhäksi sikiöksi on jossain kohtaa noussut myös ns. pay-to-win koneisto. Ostat pelin ja maksat lisää rahaa saadaksesi esimerkiksi pelin parhaan hahmon tai jopa läpäistäksesi pelin. ”Pay 20 bucks to win”. Oikeasti? Eikö pelaamisen perusperiaatteesta menetetä siinä vaiheessa juuri se kaikista olennaisin osa jos voitto on muutaman euron päässä? Missä kohtaa se pelaaminen, haasteiden selättäminen ja digitaalimaailmassa tapahtuva hauskuus on? Pay-to-win jos mikä on rahastusta, toimintaa joka syö pelien sielua ja sydäntä.
Ajankohtaiseksi koko mikromaksukeskustelun tekee kuitenkin indiepelitalo Overkill Softwaren suosittu Payday -pelisarja. Joskus Payday kakkosen julkaisun aikaan pelin tuottaja Almir Listo vannoi käsi sydämellä, että peliin ei tultaisi koskaan lisäämään mikromaksuja. Vähän päälle kahden vuoden päästä takki kuitenkin kääntyi niin vauhdikkaasti, että eräs suomalainen poliitikkokin olisi ihmeissään, antaisi puoluekirjansa hyväntekeväisyyteen ja muuttaisi Ruotsiin gurun oppiin. Mikromaksut tulivat peliin ja vaikka ne olivatkin ainoastaan kosmeettisia asioita, muun muassa uusia aseiden ulkonäköjä, varten niin fanit suorastaan raivostuivat.
Vlad myy Payday 2:ssa aseisiin uusia kuoria. Epäluotettavan näköinen kaveri. (kuva: Overkill Software)
Syy siihen on yksinkertainen. Näiden pelinkehittäjien piti olla niitä HYVIÄ TYYPPEJÄ. Se majakka myrskyn keskellä. Niitä jotka taistelivat järjestelmää vastaan ja kieltäytyivät tekemästä asioita normikaavan mukaan. Robin Hoodeja rikkaiden joukossa. Ja ne pirut meni tekemään jotain näinkin salakavalaa ja etovaa.
Tässä tapauksessa asetun pelinkehittäjän puolelle, sillä mikromaksuja on perusteltu erittäin pätevällä syyllä: Overkill Software ei halua vielä lopettaa pelin kehitystyötä vaan pitää sen hengissä vielä vuosia eteenpäin. Tämä vaatii rahaa. Rahaa ei saada enää pelin alkuhuuman tuoman pelimyynnin kautta, vaan myyntiluvut tippuvat jatkuvasti Steamissa pyöritettävistä alennuksista huolimatta. Mikromaksut ovat tässä tapauksessa ainoastaan luonnollinen (ja hyvä) keino tuoda lisää rahaa pelin kehitystyöhön.
Turha sitä siis mielestäni nillittää, kun ei se mikromaksaminen ole mitenkään pakollista tai pelin kehittäminen ilmaista. Tässä(kään) tapauksessa. Samat sydämistyneet fanit huutaisivat raivoissaan äänensä ilmoille myös siinä tapauksessa jos Overkill Software joutuisi sulkemaan pelin serverit rahanpuutteen vuoksi. Ne aiemmin mainitsemani EA:n hirvitykset voi jättää omaan arvoonsa ja mobiilikauppojen syövereihin, sillä tässä kohtaa mikromaksujen taustalla on ainakin oman näkemykseni mukaan pelkästään hyvät tarkoitukset. Unohdetaan kuitenkin ne maksumuuritunkiot ja annetaan niiden homehtua kaikessa rauhassa. Ei pelata niitä, sehän se eniten merkitsee.
MUOKKAUS: Lukijoilta tulleen tiedon mukaan Payday 2:n mikromaksuilla saa myös paranneltua aseiden statseja paremmiksi. Oikeaa rahaa pöytään lätkivät saavat siis konkreettista etua ilmaispelaajiin verrattuna. Kyseinen toimintamalli oli mennyt kirjoittajalta täysin ohi. Hyi olkoon, Overkill Software. EI NÄIN!
On onneksi tapauksia joissa mikromaksaminen on tehty just eikä melkein oikein. Otetaan tässä esimerkkinä vaikka vastikään free-to-playksi kääntynyt Wildstar MMORPG. Allekirjoittanut on nyt pelannut tätä kyseistä avaruuseeposta suurin piirtein tasolle 25 asti, joka on puolet maksimista, eikä vastaan ole tullut missään vaiheessa minkäänlaista maksumuurin yritelmääkään. Päinvastoin. Pelissä on pystynyt etenemään ilman mitään kompastuskiviä ja pelinsisäisestä kauppapaikasta on mainittu ainoastaan ohimennen.
Wildstarin kaupasta saa leijulautoja! Tervetuloa vuoteen 2015! (kuva: Carbine Studios)
Muutaman kerran sitä kauppaa tutkaillessa on tullut mieleen, että: ”Pitäisiköhän sitä ihan vain pelinkehittäjää kannustaakseen ostaa ihan oikealla rahalla tollanen leijulauta (Back to the Future, fuck yeah!)…”, ja varmaan jossain vaiheessa kyseisen hankinnan teenkin. Ei ole mitään niin hienoa kuin ilmainen peli joka on kaiken lisäksi tehty ihan järkyttävän hyvin ja vangitsee mielenkiinnon tunneiksi kerrallaan. Propsit siis Carbine Studiosille tästä!
Wildstarin lisäksi onnistuneita mikromaksusysteemejä löytyy ainakin pelaajien arvion mukaan FPS –genreen kuuluvasta Blacklight: Retributionista. En ole kyseistä peliä pelannut, joten en osaa asiaa sen kummemmin kommentoida. Mobiilipeleistä ainakin Angry Birds 2 sekä Fallout Shelter ovat hyviä esimerkkejä siitä miten asiat tehdään oikein. Ei mitään jarruttelua, ainoastaan peliä maksun kautta tehostavia juttuja. Tähän jälkimmäiseen tunnustan itsekin sijoittaneeni pari euroa herkkänä hetkenä.
Hauskoissa mobiilipeleissä on toki sekin kääntöpuoli, että niitä pelaavat yleensä perheen pienimmät jotka eivät ihan täysin ymmärrä rahan merkitystä. Angry Birds 2:kin kohdalla uutisoitiin vähän julkaisun jälkeen miten pikku-Antero oli näpytellyt iskälle päälle tonnin luottokorttilaskun ostaessaan ymmärtämättömyyttään parin sadan euron suuruisia timanttikasoja pelin kaupasta. Tältäkin epämukavalta lieveilmiöltä vältyttäisiin jos vanhemmat laittaisivat ostotapahtumat esimerkiksi salasanan taakse. Toivottavasti tämä ymmärretään jossain kohtaa lähitulevaisuutta. Onneksi tässä tapauksessa isä sai rahansa takaisin ja vieläpä täysin kivuttomasti.
Lasten erheet mahdollistavaa tai ei, perusperiaatteet Angry Birdsin mikromaksuissa ovat kuitenkin kunnossa. Näitä hyviä esimerkkejä voisi kaivaa tähän pitkän listan ja hyvä niin, sillä mikromaksut ovat tulleet joka tapauksessa jäädäkseen. Niitä tarvitaan, ihan jo kehittäjien työn turvaamiseksi. Vaihtoehtona tälle on se, että pelien perushintaa nostetaan nykyisestä jopa 70 eurosta ylöspäin. Siinä alkaa hiipiä jo kipukynnys vastaan.
Mikromaksut pystytään toteuttamaan joko onnistuneesti tai sitten ihan pävi. Surkeita yrityksiä riittää maailman sivu ja se kertoo osaltaan siitä kuinka pihalla tuolla pienemmissäkin kehittäjäpiireissä ollaan siitä mitä pelaajat todella haluavat. Takavuosina muuten kohistiin isoon ääneen muun muassa suuresti rakastamani Dead Space -pelisarjan kolmannen osan sisältämistä mikromaksuista, mutta hyvinhän tuon pelasi läpi ilman penninkään sijoitusta. Asiasta nostettiin mielestäni turha äläkkä ennen varsinaisen pelin julkaisua. Johtuneeko se sitten siitä, että julkaisijana toimi jälleen kerran EA. Sarja saatiin joka tapauksessa arvoiseensa päätökseen kaikesta huolimatta.
Summa summarum: Loppujen lopuksi mikromaksut ovat hyvä asia. Peliin ei ole pakko ostaa turhaa lisäsisältöä, enkä sitä tietysti suosittelekaan, mutta silloin kun mikromaksut on tehty oikein, niin se aktivoi pelaajia myös tukemaan pelin kehittäjää. Jos haluat pelata Team Fortresia hassu hattu päässä niin jumaliste, anna mennä. Allekirjoittanutta kutkuttelee tälläkin hetkellä sen leijulaudan hankinta. Se muutaman euron sijoitus johonkin kosmeettiseen härpäkkeeseen on joskus jopa paikallaan. Ja onhan se siistiä jo ajatuksen tasolla lennellä tutkimattomalla planeetalla kuin Marty McFly villissä lännessä!
Älkää kuitenkaan antautuko maksumuureille. Ne ovat muureja jotka pitää rikkoa. Pelaillaan!
MUOKATTU: Lisätty lukijoilta tullutta tietoa Payday 2:n mikromaksuhirvityksestä.
