Kuva: Shutterstock

Miten puhelu tulisi lopettaa puhelinseksin jälkeen? Vinkit tajunnanräjäyttävään seksikokemukseen

17.09.2022 13:15 - Riia Frost

Eroottista puhelua varten kannattaa valmistautua esimerkiksi varmistamalla, että puhelimen laturi on lähettyvillä.

Oli sitten syynä kaukosuhde tai työmatka, joskus himot saattavat iskeä juuri silloin, kun oma rakas on tuhansien kilometrien päässä. Siksi tähän niin sanottuun vaivaan on keksitty aikoinaan ratkaisuksi puhelinseksi. Kyse on siis eroottisesta kiusoittelusta puhelimen välityksellä ja tämän avulla molemmat osapuolet voivat masturboida itsensä kliimaksiin. 

Seksiterapeutin ja kliinisen sosiaalityöntekijän Shamyra Howardin mukaan monet ovat jopa hyödyntäneet puhelinseksiä, vaikka he eivät asuisikaan toisistaan kaukana. Puhelinseksi on nimittäin yksi tapa piristää omaa seksielämää ja se sopii myös täydellisesti roolileikkeihin. Seksiterapeutin ja filosofian tohtorin Jenni Skylerin mukaan nykyaikana puhelinseksiksi lasketaan myös videopuhelujen välinen eroottisuus.

Miten siis varmistaa, että puhelinseksi on joka kerta yhtä tajunnanräjäyttävää kuin fyysinen lemmiskely? Entä miten välttää eroottisen puhelun muuttuminen kiusalliseksi kokemukseksi? Howard, Skyler ja muut asiantuntijat listasivat Women's Health Magazine -julkaisussa parhaimmat vinkit puhelinseksistä kiinnostuneille ja näistä Voice.fi valitsi viisi parhainta.

Valmistelkaa toisianne puhelinseksiin

Lähettäkää toisillenne tuhmia viestejä jo ennen eroottista puheluanne. Pikkutuhma kiusaaminen saattaa nostattaa seksihimojanne niin paljon, että ette malta odottaa eroottista puheluanne.

Lisäksi voit luoda itsellesi tunnelmaa esimerkiksi pukeutumalla seksikkääseen asuun, sytyttämällä kynttilöitä tai ihan vaikka vaihtamalla lakanasi tummiin ja silkkisiin. Tämä myös auttaa sinua kuvailemaan paremmin kumppanillesi ympäristöäsi ja eroottista ulkonäköäsi. Mutta ennen kaikkea varmista, että sinulla on mukava olla puhelinseksin aikana.

On hyvä myös ehkäistä mahdollisia häiriötekijöitä. Kannattaa esimerkiksi pitää puhelin äänettömällä, lukita ovi ja sammuttaa tv, jotta huomioisi ei karkaile pois kumppanistasi. Lisäksi kannattaa pitää laturi lähettyvillä, sillä ettehän halua, että kliimaksin ollessa lähellä puhelimesi akku yhtäkkiä loppuu ja seksuaalinen hetki keskeytyy.

Asiantuntijoiden mukaan roolileikit sopivat täydellisesti puhelinseksiin. (kuva: Shutterstock)

Tarkka kuvailu tuo fantasian eloon

Puhelinseksin avaintekijöinä ovat äänet ja puhe, joten yksityiskohtainen kuvailu on avainasemassa. Ota siis oma aikasi, äläkä kiirehdi, kun kuvailet ympäristöäsi, asuasi ja itsesi koskettelua. Mitä yksityiskohtaisemmin kuvailet asioita, sitä paremmin kumppanisi voi visualisoida seksuaalista fantasiaa.

Vältä myös kuvailuja "olen tällaisessa asennossa” tai ”teen käsilläni näin”, koska kumppanisi ei voi nähdä, mitä teet puhelimen toisessa päässä. Kannattaa siis esimerkiksi hyödyntää lauseenaloituksia ”rakastan sitä, kun sinä…” tai ”kunpa voisin nyt tehdä sinulle…”. Myös vastakysymykset, kuten ”missä kätesi ovat nyt” tai kliseinen ”mitä sinulla on päällä” ovat myös olennainen osa puhelinseksiä.

Howard myös suosittelee, että hyödynnätte seksilelujanne puhelinseksin aikana. Anna kumppanisi myös kuulla, kun käytät seksileluasi esimerkiksi viemällä puhelimesi lähelle vibraattorisi surinaa.

Ole oma itsesi, äläkä pornotähti

Elokuvat ja porno saattavat antaa ymmärtää, että puhelinseksissä pitäisi mennä tiettyyn rooliin ja korostaa äännähtelyä ylisuuresti. Ellette ole sopineet, että puhelinseksiinne kuuluu roolileikki, ei kannata esittää mitään roolia, vaan olla oma itsesi. Tällä tavalla tuot myös uskottavuutta eroottisiin puheisiisi.

On toki enemmän kuin suotavaa, että haluat hakea inspiraatiota puhelinseksiin esimerkiksi eroottisista kirjoista, elokuvista tai pornosta, mutta ei kannata kuitenkaan matkia täysin näkemääsi asiaa. Seksivalmentaja ja seksologi Gigi Engle vihjaakin, että kannattaa esimerkiksi valita jokin kohtaus, jonka haluat toteuttaa puhelinseksin välityksellä.

- Jonkin kohtauksen kuvaileminen on helpompaa kuin jonkin asian heittäminen lonkalta, Engle toteaa.

Tarkat kuvailut voivat auttaa kumppaniasi visualisoimaan seksuaalista fantasiaa paremmin. (kuva: Shutterstock)

Älkää ottako puhelinseksiä liian vakavasti

Puhelinseksi saattaa tuntua hieman oudolta ja se voi jopa liiankin helposti muuttua hyvin kiusalliseksi. Howard onkin antanut monille asiakkailleen vinkiksi uskaltaa nauraa puhelinseksin aikana. Jos mokaat tai kumppanisi saa sinut nauramaan, anna sen tapahtua. On ehdottomasti sallittua nauraa hetki ja sen jälkeen palata eroottiseen tunnelmaan. Howardin mukaan seksiä ei tulisi muutenkaan ottaa liian vakavasti, vaan nauttia yhteisestä hetkestä.  

Jos kuitenkin koet pienen epäröinnin hetken tai alat miettimään liikaa sanojasi, keskity hetkeksi hengitykseesi, sydämensykkeeseesi ja kehonlämpöösi. Tämä auttaa sinua pysymään hetkessä ja palaamaan mielihyvää tuottavaan nautintoon.

Lopettakaa puhelu tyylikkäästi

Mikäli tavoitteenanne on saada teidät molemmat laukeamaan, niin odottakaa kärsivällisesti, että näin tapahtuu. Tämän jälkeen ei suinkaan kannata katkaista heti puhelua tai alkaa puhumaan arkisista asioista. Sen sijaan voit esimerkiksi sanoa ”tämä tuntui minusta todella hyvältä, nautitko sinäkin?” Mikäli haluatte tämän jälkeen jatkaa keskustelua muista asioista, Howard suosittelee katkaisemaan eroottisen puhelun ensin ja soittamaan sitten takaisin uudestaan. Tällöin aloitatte puhelun niin sanotusti eri tilanteessa tai kohtauksessa, joka ei ole enää eroottinen.

Skyler suosittelee joka tapauksessa jäämään keskustelemaan puhelinseksin jälkeen, koska se voi lähentää teitä entisestään ja luoda eroottiselle kokemukselle ikimuistoisen päätöksen. Moni tekisi vastaavanlaisesti myös kasvotusten. Lisäksi saatat jopa kyseisellä teolla varmistaa, että kumppanisi haluaa jatkossakin, että silloin tällöin tuotat hänelle orgasmin puhelun välityksellä.

Jos puhelinseksissä tavoitteenanne on saada teidät molemmat laukeamaan, niin asiantuntijat suosittelevat odottamaan kärsivällisesti, että näin tapahtuu. (kuva: Shutterstock)

Lue myös: Tiesitkö, mikä on ”pilattu orgasmi”? Jotkut saavat tästä suurta nautintoa seksin aikana

Lue myös: Mikä ihme on seksiviltti? Kosteisiin aikuisten leikkeihin saattaa tarvita tietynlaisen peitteen

Lähteet: Women's Health Magazine

Juttu julkaistu alun perin 30. heinäkuuta 2022.

Kilpailut

Uusimmat