Kuva: Fotolia

Valehteleminen muuttaa aivojasi - myös pienillä huijauksilla sama vaikutus

26.10.2016 18:45 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan toistuva valehtelu heikentää aivojen mantelitumakkeen aktiivisuutta, mikä lisää todennäköisyyttä aiempaa suurempien valheiden kertomiseen.

Viattomilta tuntuvien ”valkoisten valheiden” kertominen kannattaa lopettaa. Näin ainakin, mikäli tuoretta, Nature Neuroscience -lehdessä julkaistua tutkimusta on uskominen. Tutkimuksesta uutisoi Science Daily.

Valheiden kertominen saa aivot tottumaan valehtelusta aiheutuvaan ikävään tunteeseen, väitetään tutkimuksessa. Valehtelun epämielyttävyyteen turtuminen puolestaan lisää mahdollisuutta, että tulet kertomaan tulevaisuudessa astetta pahempia valheita.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimukseen osallistui 80 henkilöä, jotka laitettiin tekemään tehtäviä, joissa heidän oli mahdollista valehdella parantaakseen omia tuloksiaan. Samanaikaisesti tutkijat tarkkailivat osallistujien aivoissa tapahtuvia muutoksia.

Aivoissa oleva mantelitumake aktivoitui voimakkaasti, kun osallistujat valehtelivat ensimmäisen kerran. Kun he valehtelivat uudestaan myöhemmin, ei kyseinen aivoalue aktivoitunut enää yhtä voimakkaasti.

Mitä vähemmän mantelitumake aktivoituu valehdellessa, sitä todennäköisemmin ihminen tulee kertomaan valheita - jopa suuria sellaisia - tulevaisuudessa, tutkijat summaavat.

Jos et tahdo, että aivosi tottuvat valehteluun ja moraalisi luikurin laskemisen suhteen heikkenee, kannattaa sinun nyt tutkitusti arvostaa rehellisyyttä.

Lue myös: Tunnistatko sinä valehtelijan? 10 paljastavaa merkkiä

Lue myös: Merkillinen huomio: Pissahätä tekee ihmisestä paremman valehtelijan

Lue myös: Mitä hän oikeasti ajattelee? Opettele tarkkailemaan elekieltä ja kuuntelemaan

Lähde: Science Daily

Kilpailut

Uusimmat