Kuva: Shutterstock

Pähkinän kokoinen siemennestekone, johon useimmiten iskee peniksellisten syöpä - kaikki eturauhasesta

10.09.2022 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Eturauhanen on nimeltä tuttu, mutta harva tietää missä se sijaitsee ja mikä sen tehtävä on.

Jokaisella peniksellisellä on saksanpähkinän kokoinen rauhanen, mutta vain harvaa tietää, kuinka se toimii ja mitä tapahtuu, jos sen poistaa.

Mitä eturauhanen tekee?

Eturauhanen on pieni, lihaksikas rauhanen, joka sijaitsee peniksen juuren ja virtsarakon välisellä alueella, virtsaputken ympäröimänä.

Eturauhasen tehtävänä on tuottaa eturauhasnestettä, joka on yksi siemennesteen osa. Sen päätehtävä on siis tuottaa valkoista, paksua nestettä, joka sekoittuessaan kiveksissä tuotettujen siittiöiden kanssa muodostaa siemennesteen.

Eturauhasen lihakset auttavat nesteen toimittamisessa virtsaputkeen ejakulaation aikana.

Peniksellisillä eturauhanen yleensä laajenee ikääntymisen myötä.

Suurentunut eturauhanen aiheuttaa lisääntynyttä virtsaamistarvetta ja se on varsin yleinen vaiva yli 50-vuotiailla peniksellisillä henkilöillä. Vaiva ei kuitenkaan lisää eturauhassyövän riskiä.

Eturauhassyövän aiheuttajat ovat laajalti edelleen tuntemattomia, mutta The Sun -julkaisun mukaan tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että eturauhassyövällä on yhteneväisyyksiä ylipainon ja sukurasitteen kanssa.

Suomen eturauhassyöpäliiton mukaan eturauhassyöpä on Suomessa yleisin peniksellisten henkilöiden syöpämuoto. Se diagnosoidaan vuosittain yli 5000:lta suomalaiselta.

Eturauhassyövän ennuste on usein hyvä.

The Sun -julkaisu kertoi aiemmin, että noin puolet miehistä ei ole tietoinen siitä, missä eturauhanen sijaitsee.

Voiko ilman eturauhasta elää?

Vaikka eturauhanen on välttämätön lisääntymiseen, se ei ole kuitenkaan välttämätön elossa pysymiseen.

Eturauhasen poistamista kutsutaan prostatektomiaksi.

Esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa syöpä on vallannut eturauhasen, rauhanen voidaan poistaa leikkauksella. Leikkaus ei kuitenkaan ole ihan pieni. Leikkauksessa poistetaan koko eturauhanen, sitä ympäröivää kudosta ja rakkularauhasia.

Vaihtoehtoisesti laserilla toteutettava prostatektomia voi olla tehokas tapa poistaa eturauhanen.

Yleisin prostatektiomian tekotapa on transuretraalinen resektio, eli höyläysleikkaus. Leikkauksessa eturauhasesta sananmukaisesti poistetaan liikakasvua leikkaamalla rauhasesta paloja. Menetelmää käytetään usein suurentuneen eturauhasen hoidossa.

Joissain tapauksissa eturauhassyöpää hoidetaan sädehoidolla.

Mitä tapahtuu, jos eturauhanen poistetaan?

Joissain tapauksissa eturauhassyöpää on hallittavissa, mutta mikäli kyseessä on nopeasti kasvava kasvain eikä syöpä ole levinnyt, eturauhasen poistaminen on usein paras hoitomuoto.

Haittavaikutuksia eturauhasen poistosta voi kuitenkin syntyä. Niitä voivat olla esimerkiksi erektio-ongelmat, virtsankarkailu sekä mielihalujen lasku. Virtsarakon hallinnan kanssa saattaa esiintyä poistoleikkauksen jälkeen ongelmia, mutta vaiva tyypillisesti helpottaa ajan kanssa. Vaivoja voi myös pyrkiä ennaltaehkäisemään erilaisin harjoituksin ennen poistoleikkausta.

Eturauhanen on välttämätön spermantuotannossa, joten lisääntymiskyky poistuu rauhasen poistamisen myötä.

Eturauhasen poistamisen jälkeen potilas kuitenkin usein paranee eturauhassyövästä.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 26.3.2022.

Lue myös: Missä on miehen g-piste ja miten sitä stimuloidaan? "Kymmenkertaistaa orgasmin"

Lue myös: Miehet huomio! Orgasmi päivässä pitää terveenä

Lue myös: Tutkimus: Miehen pitää saada orgasmi 21 kertaa kuukaudessa

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat