Ethän ikinä parjaa lasta: Henkisen väkivallan seuraukset ovat järisyttävät

13.10.2014 20:49 - Senni Loikala

Lapsena koettu psykologinen väkivalta vaikeuttaa myöhempää elämää radikaalilla tavalla, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Tartuttiinko sinun kotonasi koivuniemen herraan? Saitko tukkapöllyjä? Parjattiinko sinua? Jos olet itse kuitenkin elänyt onnekkaammassa perheessä, saatat tuntea jonkun, joka on joutunut henkisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi kotonaan. Tuore amerikkalainen tutkimus selvitti, kuinka haitallista vanhempien suoltama psykologinen väkivalta on jälkikasvulle.

Vanhempien henkisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneet lapset kärsivät myöhemmin elämässään yleensä masennuksesta, ahdistuneisuudesta, huonosta itsetunnosta, traumaperäisestä stressistä ja itsetuhoisuudeesta yhtä paljon kuin he, ketkä joutuvat lapsena kärsimään fyysisestä tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Joissain tapauksissa seuraukset ovat psykologisen hyväksikäytön uhreilla jopa muita rankempia.

Henkinen hyväksikäyttö johtaa muita hyväksikäytön muotoja todennäköisimmin masennukseen, ahdistuneisuushäiriöihin, sosiaalisissa tilanteissa esiintyviin häiriöihin, riippuvuusongelmiin ja päihteiden väärinkäyttöön.

Tutkimusta varten analysoitiin tietoja reilu 5600:n nuoren elämänhistoriasta. Heistä kaikki olivat kokeneet hyväksikäyttöä: joko henkistä, fyysistä tai seksuaalista.

Tutkijat määrittelivät, että henkiseen väkivaltaan kuuluvat huoltajien pakonomainen tarve kontrolliin, vakavat loukkaukset, lapsen terrorisoiminen, kiusaaminen, liioitellut vaatimukset, nöyryyttäminen ja eristäminen.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa ei aina huomata kodeissa jylläävää henkistä väkivaltaa, koska siitä ei jää fyysisiä vammoja. Henkiset vammat ovat monesti kuitenkin todella vakavia ja surullisia. Toivottavasti sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tulevat saamaan tulevaisuudessa lisää koulutusta psykologisen hyväksikäytön huomaamiseen ja siihen puuttumiseen.

Lue myös: "Miksi en lähtenyt?" - perheväkivallan uhrien avoimet kertomukset pysäyttävät

Lähde: Science Daily

Suosittelemme

Uusimmat