Kuumuusaalto aiheuttaa hurjia asioita kropassa - lue, miten oireet etenevät

02.06.2015 10:15 - Senni Loikala

Kaikki alkaa uupumuksesta ja runsaasta hikoilusta, mutta ilman mahdollisuutta olon helpottamiseen seuraa varsin ikäviä asioita.

Liian kuuma lämpötila pistää ihmisen kropan koetukselle. Lapset ja vanhukset ovat kaikista alttiimpia lämmön haitoille, mutta vaarat koskevat kaikkia paljon korkeassa lämpötilassa aikaansa viettäviä.

Quartz-sivustolla kerrotaan, mitä kaikkea vartalossa tapahtuu tukalan kuumuuden jatkuessa.

1) Aluksi olo tuntuu uupuneelta. Tällöin ilmenee runsasta hikoilua ja voimattomuutta. Myös hengitys nopeutuu.

2) Seuraavaksi iho alkaa kuivua, koska se ei enää tuota hikeä pitääkseen kehonlämpötilan riittävän matalana.

3) Jos ihminen ei juo vettä, pääse viileämpään ympäristöön tai kylmään suihkuun, niin hän tulee kärsimään pahoinvoinnista, päänsärystä ja oksentelusta. Myös verenpaine laskee. Vakavissa tapauksissa kuumuudesta seuraa hämmennystä ja myrkytyksen kaltainen olotila.

4) Laskenut verenpaine saa verisuonet supistumaan, mikä saa ihon muuttumaan kalpeaksi tai jopa siniseksi. Ihminen saattaa saada myös kouristuksia ja elimet voivat kärsiä vajaatoiminnasta. 

5) Lopulta ihminen menee tajuttomaksi ja tila on myös hengenvaarallinen.

Lue myös: Janottaako? Kuusi yllättävää syytä nestehukkaan

Lähde: Quartz

Kilpailut

Uusimmat