Hyviä uutisia laihduttajille! Herkuttelu voi auttaa painonpudotuksessa

30.09.2014 16:05 - Susanna Karttunen

Uuden tutkimuksen mukaan himoamasi suklaakakkupala ei olekaan yhtä syntinen kuin luulit.

Tuoreen tutkimuksen mukaan jäätelö, sipsit tai muut lempiherkut eivät sittenkään ole yhtä huono asia painoaan pudottavalle.

Tutkimukseen osallistui 2600 laihdutuksessa onnistunutta henkilöä, joista yli puolet olivat pudottaneet 10 prosenttia kehonsa painosta. Kolme neljästä kertoi antavansa itselleen luvan herkutteluun joka viikko. Kolmas vastanneista kertoi syövänsä epäterveellistä ruokaa ainakin kerran päivässä.

94 prosenttia kyselyyn vastanneista oli yhtä mieltä sen kanssa, että herkuttelu silloin tällöin auttaa heitä keskittymään tavoitteeseensa.

Herkkujen kieltäminen täysin ei ole kovin kannattava menetelmä. Koehenkilöistä vain yksi neljästä onnistui noudattamaan täysin herkutonta dieettiä yli kuukauden.

Kun asiaa miettii tarkemmin, ei tulos olekaan oikeastaan kovin yllättävä. Jos kieltää itseltään herkkujen syömisen täysin, alkaa niitä luultavasti tehdä vielä enemmän mieli, jolloin luovuttaminen on houkuttelevampaa.

Uutisoimme aiemmin yllättävistä ruoka-aineista, jotka auttavat painonpudotuksessa. Lue artikkeli täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat