Saako flunssaisena liikkua? Lääkäri kertoo, koska treenit on syytä jättää väliin

14.06.2014 14:15 - Katariina Näreaho

Moni liikkuja pohtii varmasti kipeänä ollessaan sitä, milloin liikunnan harrastaminen on sallittua ja koska on jäätävä kotiin lepäämään.

Kuinka kipeänä täytyy olla, ennen kuin treenit on jätettävä väliin - missä menee raja? Tätä miettii moni flunssainen liikkuja.

Lääkäri Cathleen Londonin mukaan hyvä ohjesääntö on se, että jos oireet ovat pään alueella, voi kevyttä liikuntaa harrastaa. Jos siis nenäsi vuotaa tai kurkku on kipeä, ja tunnet olosi tarpeeksi kykeneväiseksi urheiluun, voi liikuntaa vielä harrastaa.

Jos sen sijaan oireet tuntuvat kaulan alapuolella, esimerkiksi keuhkoissa ja rintakehässä, on syytä levätä ja sairastaa tauti pois. Jos lähdet treenaamaan, leikit terveydelläsi. Pahimmillaan edessä voi olla sydänpussintilehdus, josta toipuminen vie aikaa.

Londonin mukaan onkin parasta kuunnella omaa kehoaan. Jos olo tuntuu siltä, että lenkkipolulle pystyy lähtemään, voi treenin yrittää tehdä varovaisesti. Mikäli olo heikkenee, on harjoitus hyvä keskeyttää ja ottaa muutama päivä lepoa.

Lue myös: Vaivaako flunssa? Ruoka-aineet, joita kannattaa nauttia sairaana

Lähde: Fitsugar

Kilpailut

Uusimmat