Uteliaat ihmiset, huomio! Luonteestanne on todellakin hyötyä

08.10.2014 17:18 - Senni Loikala

Tuoreen tutkimuksen mukaan kannattaa arvostaa uteliasta elämänasennetta, sillä siitä on suuta hyötyä niin töissä kuin elämässä yleensä.

Luovutatko helposti vai menetkö vaikka läpi harmaan kiven, kun sinun täytyy oppia jotakin? Eräällä luonteenpiirteellä varustetut ihmiset oppivat asioita muita paremmin. Uteliaat kuomat ovat parhaita oppijoita, väittää tuore tutkimus.

Tutkimus suoritettiin niin, että siihen osallistuneita ihmisiä pyydettiin arvioimaan heidän uteliasuuttaan oppia vastaukset heille esitettyihin turhanpäiväisiin kysymyksiin. Aina kun heille esitettiin kysymys, pidettiin noin 15:ta sekunnin tauko ennen kuin heille annettiin oikeat vastaukset. Sinä aikana heille näytettiin kuvaa neutraaleista ja tuntemattomista ihmiskasvoista.

Osallistujille pidettiin muistitestit näkemistään kasvokuvista ja turhanpäiväisten kysymysten oikeista vastauksista. Myös heidän aivojaan skannattiin.

Mitä uteliaampia ihmiset olivat oikeiden vastausten suhteen, sitä paremmin he omaksuivat uutta tietoa. Se myös jäi heidän muistiinsa pidemmäksi aikaa kuin muilla.

Kun ihmisten mielenkiinto oli herännyt, heidän uusista muistoista vastaavan aivoalueen aktiivisuus oli suurempaa kuin muilla. Uteliaisuus myös aktivoi niitä aivojen osia, jotka vastaavat palkituksi tulemisen tunteesta.

Jos tahdot olla mahdollisimman hyvä oppija työssä tai koulussa, kannattaa pitää aina silmät ja korvat auki, eli vaalia uteliasta elämänasennetta. Se voi olla tärkeää opettaa myös jälkikasvulleen.

Lue myös: Nyt se on todistettu: Viivyttely ei todellakaan kannata

Lähde: Nature World News

Kilpailut

Uusimmat