IS: Vappu Pimiän raskaus vaikuttaa juontoparinkin töihin

04.04.2012 07:45 - Eeva Rajala

Korkojen kera -ohjelman ensi syksyn tuotantokausi jouduttiin perumaan Vappu Pimiän iloisen raskausuutisen vuoksi, kertoo Ilta-Sanomat.

Korkojen kera -ohjelman siirtyessä tauolle myös Vappu Pimiän juontajaparin Jenni Pääskysaaren työkuviot menevät uusiksi.

- Vapun elämänkäänteiden takia jäämmekin nyt tauolle. Mahtavaa Vapulle, Pääskysaari iloitsee lehdessä.

Pimiä paljasti iloisen raskausuutisensa ohjelman tuotantoyhtiölle vain muutamaa päivää ennen kuin ilmoitti raskaudestaan julkisesti suorassa lähetyksessä vajaat kaksi viikkoa sitten.

- Kanavan kanssa oli jo tehty tilaus ohjelman jatkumisesta syksyllä, mutta ne suunnitelmat jouduttiin perumaan, ohjelmaa tuottavan Moskito Televisionin viihdetuotannon johtaja Pauliina Koutala kertoo lehdessä.

Tuotanto ei halunnut lähteä etsimään Pääskysaaren rinnalle toista juontajaa, koska ohjelma on niin selkeästi Pimiän ja Pääskysaaren yhteinen. Pääskysaari ei myöskään ole huolissaan, vaikka syksyn työrupeama peruuntui. Ohjelman tekeminen jatkuu myös heti sen jälkeen, kun Pimiä on valmis palaamaan töihin.

Lähde: Ilta-Sanomat

Uusimmat