Etsi
Rihanna ja Asap Rocky odottavat ensimmäistä lastaan.
Näyttelijä ja koomikko Gilbert Gottfried menehtyi eilen tiistaina.
Bieberit menivät naimisiin vuonna 2018 ja ovat koko seurustelunsa ajan joutuneet Gomezin fanien kiusankohteeksi.
Tänään julkaistavassa Vilhunen-kirjassa kirjailija Aki Linnanahde pureutuu alamaailman kovanaaman tarinaan.
Elokuvan ensi-ilta on syyskuussa.
Breaking Badin Better Call Saul -spin-off-sarjassa nähdään tuttuja hahmoja.
The Matrix Reloaded on rakastetun Matrix-scifi-elokuvasarjan toinen osa.
JoJo Siwaa ei nähty Kids’ Choice Awards -tapahtumassa, vaikka hän olikin ehdolla palkinnon saajaksi.
Mallina työskentelevä Peltz inspiroitui Claudia Schifferin puoliksi kiinnitetyistä hiuksista.
Artisti vietti entisen puolisonsa syntymäpäiviä samaisessa kohteessa.