Etsi
Kardashian-siskokset juhlistivat näyttävästi Kim Kardashianin uutta uimapukumallistoa Miamissa.
Rap-artistin oli tarkoitus esiintyä huhtikuussa järjestettävässä tilaisuudessa, mutta artistin edustaja vahvistaa esiintymisen peruuntuneen.
Vilma Karjalainen kokee, että Temptation Island Suomi -ohjelmaan osallistuminen on lyönyt häneen vahvan leiman, joka ei ole todenmukainen.
Radcliffe ja Erin Darke poseerasivat yhdessä The Lost City -elokuvan ensi-illassa.
Sirly Ylläsjärvi tunnetaan muun muassa MasterChef Suomi -ohjelman kilpailijana sekä Elämäni Lappi -podcastistaan.
Cox kertoo tuoreessa haastattelussa, että on saanut jo tulevan Scream 6 -elokuvan käsikirjoituksen.
Viime vuoden lopulla selvisi, että Tristan Thompson oli pettänyt Khloé Kardashiania. Nyt Thompson on julkaissut sosiaalisessa mediassa viestin, joka viittaa hänen menneisyyteensä.
CMX-yhtye tekee itselleen poikkeuksellisen esityksen yllätyksenä Laasalalle.
Blue Origin -yhtiö on vaitonainen peruutukseen johtaneista syistä.
Jake Paulin mielestä Davidsonin ja Westin pitäisi ratkaista riitansa "kuin miehet".