Kaikki artikkelit
Traktorin kyydissä ollut toinen alaikäinen loukkaantui myös.
Ilmiöt
noin kuukausi sitten
Toisen mahdollisuuden antaminen eksälle ei välttämättä ole saman tien tuhoon tuomittu päätös, mikäli pohtii muutamia asioita sitä ennen.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
Jotkin merkeistä ovat impulsiivisempia tai herkempiä kuin toiset.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
Kumppanin eksästä mustasukkaisuus on hyvin yleistä.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
Myös kollegoista ja julkisuuden henkilöistä fantasioidaan.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
Naisen tarina on saanut aikaan kiivastuneita reaktioita sosiaalisessa mediassa.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Kalvava epäluottamus on yksi suurimmista hälytysmerkeistä.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
On hyvä miettiä etukäteen esimerkiksi sitä, ovatko molemmat osapuolet valmiita tekemään kompromisseja jatkossa.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Välien uudelleen lämmittämiselle tulee malttaa antaa riittävästi aikaa.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Osa toivoo entiselle seurustelukumppanilleen pelkkää hyvää, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että eksällä olisi vielä anteeksipyydettävää.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Lupaava merkki on esimerkiksi se, että eksä on nyt halukas ratkomaan aiempia parisuhdepulmianne.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Eksän uusi suhde voi jopa nopeuttaa sydänsurusta toipumista.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Eksästä uneksiminen voi olla merkki siitä, että olet siirtymässä elämässäsi eteenpäin.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Erittäin tärkeää on pohtia esimerkiksi sitä, oletko todella valmis työstämään vanhoja ongelmianne perin pohjin.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Omien rajojen ja arvojen takana seisominen on yksi yleisimmistä syistä, minkä takia eksän kanssa ei haluta palata yhteen.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Somekansa on ainakin ihastunut ajatuksesta.
Viihde
yli 6 vuotta sitten