Kaikki artikkelit

Matka lähenee, samaan aikaan liian hitaasti ja samaan aikaan liian nopeasti. Tekemistä riittää pienimmistäkin yksityiskohdista isoihin linjoihin. Onneksi olemme aloittaneet tarpeeksi ajoissa! Vai olemmeko sittenkään? Kokosin tähän yhteen läjään muutaman tähän asti oppimamme asiat unelmareissun järkkäämisestä.
Päänahan hieronta tulisi ottaa säännölliseksi osaksi hiustenpesua.
Eräs suurimmista hälytysmerkeistä on se, että pakoilet tylsää arkeasi esimerkiksi elokuvien tai juhlimisen pariin.
Marjaana Lehtinen muistuttaa, ettei onnellisuus ole kiinni vaatekoosta. Hän kertoo kuitenkin voivansa nyt paremmin kuin koskaan.
Valonen vietti suuren osan nuoruudestaan joko huumetripillä tai vankilassa.
Ajanpuute ei käy tekosyyksi.
Amerikkalainen perheenäiti otti itseään niskasta kiinni ja teki elämässään huikean suunnanmuutoksen.
Vapaaehtoistyö tai unelmalomalle lähteminen ovat loistavia keinoja saada uutta virtaa elämääsi.
Uuteen kaupunkiin muuttaminen tuo mukanaan paljon uusia, jännittäviä asioita - mutta myös yksinäisyyttä ja stressiä.
Lähihoitajaopiskelija Camilla Niemi, 23, aloitti elämäntaparemontin keskusteltuaan terveydenhoitajan kanssa.
Krista laihtui muuttamalla elintapojaan. Katso huikea ero ennen- ja jälkeen-kuvissa.
Järvenpäässä asuvan konduktöörin Jani Luukan, 25, elämä muuttui viime keväänä kertaheitolla.
Elämänmuutos toi tullessaan täysin uuden elämän.
Tee yksi muutos viikossa, niin uusista tavoista tulee pysyviä.
Jamie Raines kuvasi elämänmuutostaan kolmen vuoden ajan.
Katrina Love Senn oppi vastoinkäymisten kautta keskittymään itseensä. Nykyään hän haluaa joogaopettajana jakaa tärkeintä oppimaansa lausetta.