Kuva: Senja Rapila

Jani, 25, laihtui eron jälkeen 30 kiloa - Tinder-suosio yllätti

24.05.2016 10:15 - Tarja Vilén

Järvenpäässä asuvan konduktöörin Jani Luukan, 25, elämä muuttui viime keväänä kertaheitolla.

Jani Luukka on pudottanut alle vuodessa painoa 30 kiloa käymällä säännöllisesti kuntosalilla ja syömällä kotiruokaa. Mikä sai Janin tekemään muutoksen?

Minkälaisen muodonmuutoksen olet tehnyt?

Vuoden 2015 maaliskuussa painoin 122 kiloa ja nyt painoni 92 kiloa. Kuntoni on noussut ja olo on myös itsevarmempi. Voin kaikkiaan paljon paremmin.

(kuva: Jani Luukka)

Mikä sai sinut muuttamaan elintapojasi?

Lähdin yksin reissuun kuudeksi viikoksi Koreaan ja Japaniin. Palattuani Suomeen pitkä seurustelusuhde päättyi ja olin uuden edessä. Reissua ennen olin painanut 122-kiloa, mutta reissussa oli huomaamatta tippunut kuusi kiloa.

Olin pitkään halunnut päästä kuntoon ja vähentää painoa. Kolmivuorotyöt ja elämäntilanne eivät kuitenkaan olleet siihen otolliset. Töissä huonon kunnon huomasi, kun pienetkin asiat hengästyttivät, hikoilin helposti ja en jaksanut.

Uusi elämänvaihe sai minut tekemään ryhtiliikkeen. Olin jo kerran laihduttanut 15-vuotiaana 102 kilosta 82-kiloiseksi. Paino tuli kuitenkin takaisin tultuani täysikäiseksi, ja kun baarielämä alkoi maistua. Samaan aikaan olin töissä hampurilaisravintolassa, joten ruokavalio oli hyvin epäterveellinen. Neljän kuukauden aikana paino nousi huippulukemiin, 130 kiloon.

Kyllä ulkonäkö oli suurin syy laihduttamiseen, se on pakko myöntää, mutta merkitystä oli myös sillä, että paremmassa kunnossa jaksaa paremmin.

Millä keinoin olet saanut aikaan tuloksia?

Kun baarit eivät enää houkutelleet ja sinkkuna oli enemmän vapaa-aikaa, tuli mahdolliseksi muuttaa elämäntapoja. Alkuun en kertonut kaikille, että alan tiputtaa painoa, koska olisin vain ottanut paineita turhaan.

Aloin käydä punttisalilla 3-4 kertaa viikossa ja syömään terveellisemmin. Yksinkertaisesti pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Herkkupäiviä pidin korkeintaan kerran viikossa.

Olen laihduttanut itsekseni ilman apua, koska tiesin jo edellisestä kokemuksesta pystyväni siihen. Lisäksi minulle ei sopisi, että joku ulkopuolinen sanelee, mitä pitää tehdä. Saan parhaiten tuloksia yksin.

Minkälaista palautetta olet saanut läheisiltä ja tutuilta muodonmuutoksesi myötä?

Olen saanut paljon palautetta sekä kehuja läheisiltä ja työkavereilta. Moni on tullut kysymään vinkkejä omaan laihdutukseen. Oman kuntoprojektin jälkeen muutaman työkaverikin on aloittanut kuntoilun.

Miten elämäsi on muuttunut?

Otan omat eväät töihin, ja jos joudun syömään muuta, valitsen mahdollisimman terveellisen ruoan hampurilaisaterian sijaan.

En enää jaksa samoja ruokamääriä kuin ennen. Jos syön kaksi tortillaa, olen jo täynnä, entisen neljän sijaan. Eron kunnossa huomaa myös töissä ja vapaa-ajalle. Enää ei tule niin nopeasti kuuma tai hengästytä.

Laihtumisen myötä on itsevarmempi olo, kun on tyytyväisempi omaan ulkonäköönsä. Oma asenne usein ratkaisee sen, minkälaisen vaikutelman ihmisestä saa ja ylipainoisena olin huomattavasti epävarmempi itsestäni. Nyt viihteelle ja treffeille lähtö on helpompaa. Tinderissäkin tulee paremmin matcheja.

Kyllä tärkein asia on kuitenkin, että olet sinut itsesi kanssa. Kun näkee itsensä pallerona, se vaikuttaa totta kai siihen, miten muutkin näkevät sinut.

Punttisalilla huomaan alkulämmittelyssä kuntopyörällä, että vastusta on voinut nostaa alkulukemista ja 10 minuutissa saa enemmän kaloreita palamaan kuin ennen.

Mitä aiot tehdä tulevaisuudessa?

Matkaa on vielä omiin tavoitteisiin. Painon pudottamisen sijaan tavoittelen nyt parempaa kuntoa ja pienempää kehon rasvaprosenttia.

Keskityn keskivartalon treenaamiseen erityisesti ja alusta saakka olen tehnyt vatsa-, selkä- ja kylkitreenin joka päivä. Kun rasvaprosentti pienenee, haluan että alta paljastuu vähän lihaksia.

Elokuuhun olen asettanut tavoitteen, että pystyisin vetämään 20 leukaa, juoksemaan 3000 metriä Cooperin testissä. Haluaisin alkaa myös harrastaa jotakin kamppailulajia.

Janin vinkit elämäntaparemonttia suunnittelevalle:

1. Älä stressaa ja käy vaa'alla jatkuvasti. Itse kävin korkeintaan kerran viikossa.

2. Yksinkertainen sääntö on, että syö vähemmän kuin kulutat. Syö usein ja säännöllisesti. Jos syöt harvoin paljon kerralla ja annat nälän tulla jatkuvasti, menee kehosi säästöliekille ja kuluttaa vähemmän. Kroppasi ei osaa hyödyntää suurta ruokamäärää kerralla, jolloin kaikki ylimääräinen kertyy rasvaksi.

3. Syön mahdollisimman terveellisesti esimerkiksi salaattia, kanaa ja riisiä. Ihan perinteinen kotiruoka on sopinut minulle. Lyhyesti sanottuna siis ei se ruoka, vaan ne ravintoarvot.

4. Salli itsellesi myös herkkupäiviä välillä. Näin ylläpidät motivaatiotasi kuntoremontin aikana ja samalla myös kehosi kykyä kuluttaa tehokkaammin myös epäterveellistä ravintoa.

5. Jätä paistopisteen vaaleat herkut kuten croissantit ja leivokset. Ne pitävät sisällään järkyttävän paljon trans-rasvoja, jotka ovat hyvin epäterveellisiä, etenkin henkilölle, joka haluaa päästä hyvään kuntoon.

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Laihdutusilmiö leviää Instagramissa - 3 huikeaa ennen ja jälkeen kuvaa muodonmuutoksesta

Juttusarjassa tavalliset suomalaiset kertovat elämänmuutoksestaan, ja miten heidän elämänsä on muuttunut sen myötä.

Haluatko sinä jakaa tarinasi? Lähetä sähköpostia osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi.

Lue lisää aiheesta laihdutus

Julia Foxin laihtumisesta liikkuu ikäviä huhuja - nyt nainen kommentoi Tosi-tv-tähdet muistelevat kamalimpia laihdutusyrityksiään - kassikaupalla porkkanoita, vauvanruokaa Sara Forsberg laihdutti 20 kiloa ja jakoi muodonmuutoskuvia - "Ei ole mitään salaisuutta" Katso kaikki

Kilpailut

Uusimmat