Kaikki artikkelit
Työpaikan nappaaminen on yhä mahdollista kesäksi.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Muun muassa kuljetusalalla paikat voivat lisääntyä.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Suomalaiset arvostavat muun muassa etätyömahdollisuutta sekä palkkatasoa.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Tutkimus keskittyi asiakaspalvelualaan.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Itseä kannattaa esimerkiksi palkita tasaisin väliajoin.
Työ ja opiskelu
yli 6 vuotta sitten
Vaikka omat asiat olisivatkin hyvin, saattaa etenkin maailman tapahtumat ahdistaa monia.
Ilmiöt
yli 7 vuotta sitten
Itseään ei kannata polttaa loppuun, vaikka työn tekeminen tuntuisikin mielekkäältä. Vapaa-aikaa lisäämällä saat nimittäin enemmän aikaiseksi.
Terveys ja hyvinvointi
yli 7 vuotta sitten
Pienet kikat auttavat tekemään päivästäsi tuotteliaamman.
Koti
yli 8 vuotta sitten
Mediavaikuttaja Arianna Huffington uskoo päiväunien tehostavan työntekoa.
Ilmiöt
yli 8 vuotta sitten
Pomo voi hyväksikäyttää alaistaan esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, kun luvattu "vain pari viikkoa" muuttuukin ikuisuudeksi.
Ilmiöt
yli 8 vuotta sitten
Ajankohdasta huolimatta tunteet voivat välillä ottaa vallan. Tunteenpurkaus tulee kuitenkin huomioida ja tehdä suunnitelma, jottei vastaavia, mahdollisesti nolojakin, tilanteita ei tule tapahtumaan enää jatkossa.
Terveys ja hyvinvointi
yli 8 vuotta sitten
Teetkö sinä toimistotyötä, jossa istut työpöytäsi ääressä tuntikausia päivittäin? Oletko koskaan miettinyt, että tekisit työtä seisten? Tulokset voivat yllättää.
Terveys ja hyvinvointi
yli 9 vuotta sitten
Tuore kyselytutkimus paljastaa karun totuuden, miten ylipainoisia voidaan kohdella työmarkkinoilla.
Ilmiöt
yli 9 vuotta sitten
Työpaikalla kannattaa käyttäytyä ystävällisesti muita kohtaan, niin työskentelystäkin tulee hauskempaa.
Suhteet
yli 9 vuotta sitten
Oletko sinä koskaan lintsannut töistä jonkun keksityn tekosyyn vuoksi?
Ilmiöt
yli 9 vuotta sitten
Tutkimuksen mukaan opiskelijat, jotka jättävät työt viime tippaan, saavat huonompia arvosanoja.
Terveys ja hyvinvointi
yli 10 vuotta sitten