Erikoisimmat tavat, joilla rikkaat yritysjohtajat ovat tuhlanneet omaisuutensa

31.05.2013 22:00 - Reetta Haverinen

Jotkut yritysmiljonäärit eivät rahoillaan pröystäile, mutta nämä herrat ovat laittaneet tonnin jos toisenkin bileisiin, huvipursiin sekä lomaparatiiseihin.

Harvinaisen moni miljonääri tahtoo nauttia omaisuudestaan tässä ja nyt. Varsinkin monet miehet rakastavat tuhlata rahojaan varsin näyttävästi.

Esimerkiksi Napster-tiedostonjakopalvelun perustaja Sean Parker aikoo laittaa melkoisen osan miljoonistaan omiin häihinsä. Daily Mailin mukaan kaikki häävieraat saavat yllensä mittatilaustyönä teetetyt juhla-asut ja juhlapaikan kukkiin ja viherkasveihinkin kuluu mieheltä rahaa noin 770 000 euroa. Ei siis ihme, että koko lysti tulee maksamaan arviolta 7,7 miljoonaa euroa.

Broadcom-miljardööri Henry Nicholas taas on päättänyt elää melkoista raikulielämää ja on rakennuttanut itselleen valtavan poikamieslukaalin Laguna Beachille. Itämaiseen tyyliin sisustettu bilepaikka täyttyy New York Postin mukaan vähän väliä niin prostituoiduista kuin rock-tähdistäkin. Kokaiinia ja viinaa ei miehen juhlista myöskään puutu. Nicholas on myös rakennuttanut bileparatiisiinsa porealtaan ja esiintymislavan, jolla ovat esiintyneet muun muassa jo rock-bändi Led Zeppelin ja muusikko Phil Collins.

Parikymppiset yritysorganisaatio Summit Seriesin perustajajäsenet Elliot Bisnow, Brett Leve, Jeff Rosenthal ja Jeremy Schwartz sijoittivat vielä Nicholasin poikamiesboksia hulppeampaan juhlapaikkaan. Nuoret miehet lunastivat itselleen 30 miljoonalla eurolla kokonaisen vuoren Utahista. Vuorelle on tarkoitus rakennuttaa oikea tapahtuma- ja juhlaparatiisi, jossa miehet voivat järjestää oman yritysorganisaationsa illanviettoja.

Osa äveriäistä herroista on taas panostanut bileiden sijaan lomailuun. Muun muassa Virgin-brändistään tuttu miljonääri Richard Branson lunasti itselleen 28-vuotiaana ikioman lomasaaren Karibianmereltä. Mitään pientä loma-asuntoa mies ei saarelleen rakennuttanut, vaan sijoitti omaan saarilukaaliinsa yli 7 miljoonaa euroa.

Google-mijonäärit Larry Page ja Eric Scmidt nauttivat miljonäärielämästään omien huvijahtiensa kansilla. Page lunasti itselleen lähes 60 metrin pituisen purren 35 miljoonalla eurolla. Laivassa on muun muassa 10 hyttiä ja kuntosali. Herra Schmidt laittoi kuitenkin yhtiökumppaniansa paremmaksi ja hankki itselleen 55 miljoonan euron arvoisen luksusaluksen.

Facebook-sijoittaja Peter Thiel taas on sijoittanut omaisuutensa hieman erikoisemmalla tavalla. Mies on laittanut miljoonittain roposia nuorennusteknologian kehitystyöhön, koska mies tahtoo elää mahdollisimman pitkään. Ehkä Thiel on huolissaan siitä, ettei ehdi tuhlata miljooniaan ennen eläkeikää.

Lähde: Business Insider

Kilpailut

Uusimmat