Kuva: Shutterstock

Ota treenaaminen jälleen säännölliseksi tavaksi – helpot vinkit, joiden avulla onnistut

14.01.2020 15:15 - Emmi Moilanen

Treenejä ei pitäisi suorittaa hampaat irvessä, vaan suunnitelmien pitäisi voida mukautua siihen, mikä laji milloinkin tuntuu mieluisalta.

Säännöllinen liikunta tekee hyvää niin fyysiselle kunnolle kuin mielenterveydellekin. Joskus kuitenkin kiireisen arjen ja väsymyksen keskellä ote treenaamisesta pääsee lipsumaan ja mitä pidemmäksi tauko kasvaa, sitä vaikeammalta paluu treenien pariin voi tuntua.

Bustle-sivusto kokosi yhteen helpot neuvot, joiden avulla palautat liikunnan jälleen osaksi arkeasi.

Määrittele ensin, mitä treenaaminen sinulle merkitsee

Haluatko saada treenilläsi kunnon hien pintaan vai toivotko säännöllisen liikunnan tuovan apua stressiin? Tai toivotko treenillä kenties olevan selkäkipuja lievittävä vaikutus?

Omien toiveiden listaaminen auttaa tarttumaan toimeen, kun tiedät täsmälleen, mitä haluat säännöllisen liikunnan tuovan elämääsi.

Keskity siihen, mikä on hauskaa

Jos liikunnan pariin on jo pidemmän aikaa tuntunut vaikealta palata, aloita treenimuodoista, joiden parissa aika tuntuu lentävän kuin siivillä. Saisitko ystävän mukaan pelaamaan esimerkiksi sulkapalloa tai kävelylenkille, jolloin voitte rauhassa vaihtaa myös kuulumisia? Tällöin treeni tulee sosiaalisen kanssakäymisen lomassa kuin huomaamatta.

Aseta hyvin pieniä välitavoitteita

Pienien tavoitteiden saavuttaminen luo onnistumisen tunteita, joka puolestaan motivoi entistä tehokkaammin jatkamaan säännöllisen liikunnan parissa.

Palkitse itseäsi

Välitavoitteiden saavuttamisen jälkeen voit myös palkita itseäsi haluamallasi tavalla. Voit hemmotella itseäsi myös aina treenin jälkeen – päätä esimerkiksi, että saat katsoa jakson tai kaksi lempisarjaasi sitten, kun päivän kävelylenkki tai kotijumppa on suoritettu.

Mukaudu tarpeen mukaan

Treenimotivaatiota voi syödä se, että pysyt tiukasti kiinni rutiineissasi, vaikka esimerkiksi juoksulenkit tai kuntosalitreenit eivät tunnu juuri tällä hetkellä mielekkäältä tavalta treenata.

Anna itsellesi siis vapaus vaihtaa salitreenit kotijumppaan tai kokeile vaikka tanssia lihaskuntotreenin sijaan.

Lue myös: Milloin treeni rasittaa kehoa enemmän kuin pitäisi? Hälytysmerkit, jotka jokaisen tulisi tunnistaa

Lue myös: "Urheilukrapula" on yleinen tunne raskaan treenin jälkeen - oletko sinä kokenut?

Lue myös: Älä skippaa liikuntaa kylmän sään vuoksi - pakkastreeni uskottua tehokkaampaa

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat