Varo julkkisten suosimia vaarallisia dieettejä

17.12.2014 10:15 - Senni Loikala

The British Diatetic Association listaa maailmantähtien suosimia dieettivillityksiä, joita on turvallisempaa välttää.

Paleodieetti

Miley Cyrus, 22, on kertonut noudattaneensa paleoruokavaliota.

Mitä ihmettä? Kyseessä on ruokavalio, jossa jäljitellään kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden ruokavaliota ennen maaviljelyn syntyä noin 10 000 vuotta sitten. Paleoruoan kannattajat pitävät tärkeänä faktaa, ettei ihminen ole merkittävästi muuttunut biologisesti tuhansiin vuosiin, kun taas ruoka on. Sitä ei pidetä hyvänä.

Vastanäkemys. Jos dieettiä ei toteuta äärimmäisen varovaisesti, saattaa se kostautua kalsiumin puutteena. Se heikentää muun muassa luiden terveyttä. Paleoruokavaliosta tulee helposti epätasapainoinen, aikaa vievä ja sosiaalisesti muista eristävä dieetti, joka voi johtaa tärkeiden ravintoaineiden puutteeseen. Sen sijaan prosessoitujen ruokien, sokerin ja suolan käytön vähentäminen on pelkästään hyvä idea.

Sokeriton ruokavalio

Näyttelijä Tom Hanksin, 58, kerrotaan hurahtaneen sokerittomaan diettiin.

Mitä ihmettä? Sokerittoman ruokavalion kannattajat pyrkivät jättämään ruokavaliostaan pois kaikentyyppiset sokerit ja usein myös hiilihydraatteja sisältävät tuotteet.

Vastanäkemys. Kaikkien sokereiden välttäminen on lähes mahdotonta ja voi johtaa siihen, ettei ihminen enää syö esimerkiksi hedelmiä, vihanneksia, meijerituotteita tai pähkinöitä. Ne kuuluvat terveelliseen ruokavalioon. Sokerin määrää on kuitenkin hyvä rajoittaa ja olla tietoinen esimerkiksi hunajassa olevasta sokerista, mutta liian pitkälle dieettiä ei kannata viedä.

VB6-dieetti

Burleskitaiteilija Dita Von Teesen, 42, väitetään vannoneen VB6-dieetin nimeen.

Mitä ihmettä? Dieetin ideana noudattaa vegaanista ruokavaliota ennen kello kuutta illalla, minkä jälkeen saa syödä mitä haluaa.

Vastanäkemys. On pelkästään hyvä, jos dieetin avulla syö vähemmän saturoituja ruokia ja enemmän terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten kokojyvätuotteita, papuja, hedelmiä ja vihanneksia. Vegaaniruokavalio ei automaattisesti aina kuitenkaan ole hyväksi terveydelle, mutta VB6-dieetin vaarana on iltamässäily. Jos syöt kuuden jälkeen epäterveellisesti ja saat runsaasti kaloreita, ei se ole asiantuntijoiden mukaan hyvä. Ravinnon tasapainoisuus on tärkeä osa terveellistä elämää.

Virtsaterapia

Seikkailija ja televisiotähti Bear Gryllsin, 40, kerrotaan kokeilleen virtsaterapiaa.

Mitä ihmettä? Virtsaterapiassa ihminen juo omaa pissaansa, sillä tavalla uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin ja ulkonäköön. Joidenkin väitteiden mukaan virtsa myös saattaisi suojata syövältä.

Vastanäkemys. Virtsaterapian hyödyistä eikä sen turvallisuudesta ole mitään tieteellistä näyttöä. Saattaa olla, ettei moni tosin ole valmis juomaan pissaansa muutenkaan mistään hinnasta.

Savidieetti

Näyttelijä ja malli Zoe Kravitz, 26, on kokeillut erikoista savidieettiä.

Mitä ihmettä? Ruokalusikallisen savea uskotaan puhdistavan kehoa myrkyistä ja huonoista isotoopeista. Päivittäisen saviannoksen väitetään auttavan pysymään kunnossa.

Vastanäkemys. The Food Standards Agency on varoittanut, että savessa on korkeita lyijyn ja arsenikin pitoisuuksia, joten sitä sisältävien tuotteiden vaaroista kannattaa olla tietoinen. Erityisesti raskaana olevien naisten täytyy välttää savea ruokavalioissaan.

Seuraava artikkeli: Laihdu tehokkaasti: Veriryhmäsi kertoo, miten sinun kannattaa syödä

Lähde: Express

Kilpailut

Uusimmat