- 6 kiloa kuudessa viikossa, vessapaperirullajuhlat ovat vihdoin takanapäin!

19.02.2019 08:30 - Emilia Parkkonen

Mitäs täällä tapahtuu? Kilot karisevat ja vielä ilman ketutusta? Olen nauttinut ruoasta, nauttinut alkoholia, pystynyt kieltäytymään tarvittaessa ja kaiken lisäksi EN ole liikkunut aktiivisesti. What kind of sorcery is this?

Ensinnäkin tuuletan tätä pudotusta oikein olan takaa, sillä edellisessä elämässäni homma kaatui aina jonkinlaiseen itsehuijaukseen: ”Kyllä nyt on niin, että tarvitsen työpäivän jälkeen lehtipihvin ranskalaisilla, selvitäkseni huomiseen”, ”On täysin ok juhlistaa vessapaperirullan vaihtamista uuteen tuplajuustoilla” tai ”- 200 grammaa?? Eiköhän pistetä nugeteiksi!”. Joten, on varmasti ymmärrettävää, että jos olen pystynyt jo kuuden viikon ajan pitämään painon laskusuunnassa, sitä on juhlittava – tosin ei kuten ennen.

Peruskaavahan on klassinen ja yllätyksetön. Syön vähemmän, kuin kulutan. Syön tavallista kotiruokaa, usein lounaalla enemmän ja illalla vähemmän. Käytän järkeä valinnoissani ja pyrin pyörimään perustuotteiden äärellä. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä pääkopassani on tapahtunut ja tässä ensimmäiset oivallukseni:

Lopeta haaveilu ja tuhoa tavoitteet!

Kuulostaa melko paradoksaaliselta, sillä koko bloginihan perustuu haaveisiin, unelmiin ja niiden tavoitteluun. Tässä tapauksessa päätin kuitenkin jättää pois rakkaan ystäväni painotavoitteen ja olla onnellinen mistä tahansa edistysaskeleesta – ei ollut helppoa. Keskityn tasan siihen päivään, jota juuri nyt elän ja katson, että teen oikeita valintoja. Se riittää. Aluksi tällaiseen ajattelutapaan on jopa pakotettava itsensä, mutta mitä enemmän se palkitsee, sitä helpommaksi se tulee. Vielä viime vuoden syksyllä ajattelin, että minun on pakko laihtua häihini mennessä 30 kiloa. Nyt ajattelen kuinka mahtavaa, että olen löytänyt uudenlaisesta elämänlangasta kiinni – tuokoon tulevaisuus mitä vaan.

Et ole mitä mielihalusi ovat

Tämä oli aika upea ajatus, jota en ennen tajunnut. Minä voin estää mielihalun, mielihalu ei ole osa minua. Eli rupesin erottelemaan nämä kaksi; minä itse ja mielihaluni. Otin homman takaisin kontrolliin ja tein päätöksiä itse! Tämä jos mikä tuo todellisen voittajafiiliksen!

Usko, ettei maailma kaadu

Tämä seuraava oivallus on niin kliseinen, että voisin jopa tirauttaa parit kyyneleet, mutta vaikka se onkin itsestäänselvyys, se ei usein käytäntöön asti siirry: maailma ei kaadu, jos vetäisee burgerin naamaan tai nauttii hauskasta illasta ystävien kanssa. Voi että niitä hetkiä, kun olin valinnut lounaaksi esim. läjän intialaista ruokaa. Kun olin saanut aterian syötyä, olin sitä mieltä, että kaikki hyvä on tuhottu ja homman voi luovuttaa, koska mitä väliä sillä enää on. Mikä ihmeen logiikka tässä ajattelussa piilee? Nyt, jos haluan ehdottomasti syödä jotain ruokavaliostani poikkeavaa, se on ihan ok, ja sen jälkeen jatketaan elämää ihan normaalisti. Jos haluan lähteä viettämään viinintäyteistä iltaa, antaa mennä vaan. Seuraavana päivänä taas ruotuun. Enää en koe syyllisyyttä tai ajattele, että kaikki alkaa nyt alusta. Ovalsin, että siinä vaiheessa, kun tiedät, että et masennu tai koe huonoa omatuntoa esimerkiksi sunnuntaisen pizzahetken jälkeen, voit sen ihan rauhassa pitää.

Ensin safka, sitten treeni!

Vaikka tiedän, kuinka tärkeä osa liikunta on painoa pudottaessa ja voimaa haaliessa, päätin jättää siitä stressaamisen kokonaan pois. Keskityin vain ruokaan! Aktiivisen liikkumisen aika tulee kyllä ja pikkuhiljaa alankin siirtymään sitä kohti, mutta henkilökohtaiset voimavarat riittivät aluksi vain ruokavalioon keskittymiseen. Tämä on täysin ok, armoa itselle, armoa!

Älä pelkää, arkiruoka tulee maistumaan taivaalliselta

Viime vuonna olin sitä mieltä, että elämäni on niin kovin rankaa, että annetaan edes jonkun muun tehdä ruoka meikäläisen puolesta. ”Joku muu” oli aina jonkinlainen ravitsemusliike. Varsinkin illallinen oli usein suoraan töistä jossain ravintolassa, ihan arkipäivänä. Vain siksi koska ”tarvitaan piristystä”. Toisella painonpudotusviikolla kävin läpi pientä kamppailua. Halusin jotain tirisevää, suolaista, transrasvassa keitettyä, hiilihydraattipitoista asiaa, ihan mitä tahansa. Sylkirauhaseni aktivoituvat pelkästä pikaruokalan televisiomainoksesta. Näiden tuntemuksien tullessa purin hammasta ja odotin. Odotin, että fiilis menee ohi, sillä tiesin, että minä olen nyt kontrollissa. Pikkuhiljaa aloin rakastamaan esimerkiksi tuoretta pinaattia (wtf!?), kanaa, tummaa riisiä jne. Riisikakuista tuli parasta leffasnäcksiä ikinä. Tämä oli suuri shokki, sillä oli varma, ettei mikään tule koskaan voittamaan roskaruokaa ja jokaisesta päivästä tulee vastaisuudessa taistelua. Ei tullut.

Kaiken kaikkiaan olen oppinut viimeisen kuuden viikon aikana, että ei pidä panikoida. Otetaan chillisti, vedetään hetki kerrallaan ja luotetaan. Vessapaperirullajuhlat ovat nyt historiaa, juhlitaan vastedes sitä kaikista tärkeintä - omaa itseä!

Ihanaa viikkoa kaikille, tehkää itsellenne hyviä valintoja <3

- E

Muistutan vielä, että nämä ovat minun omia oivalluksiani, henkilökohtaisen matkani varrelta, eivätkä absoluuttisia totuuksia.

Seuraa blogia Bloglovin'issa ja Instassa!

Lue myös:

Neljä hääkakkua ja yksin alttarille – 6 yksityiskohtaa häistämme Italiassa

Määmatka ja vakoojatason salakuljetus

Kihlaus Italiassa ja Laura Voutilaisen enkelikuoro

Leuanvetoja, kodinhoitohuone, mielenrauhaa - kylläpä on unelmat!

Apua, tästä se alkaa!

Kommentoi