Näin otat torkut oikeaoppisesti työpisteellä – katso ohjeet

11.02.2015 16:45 - Eeva Rajala

Moni unelmoi pienten päiväunien ottamisesta työpäivän aikana. Jos torkkuihin on mahdollisuus, ne kannattaa ottaa oikeaoppisesti.

Tutkimukset osoittavat, että pienet, noin 10 - 30 minuutin, päiväunet kesken työpäivän voivat parantaa mielialaa ja lisätä valppautta. Jopa vain muutaman minuutin pikkutorkahdus voi lisätä niin sanotun deklaratiivisen muistin tehokkuutta. Deklaratiivinen muisti on säilömuistin osa, johon tallennetaan erilaiset tiedot, jotka voidaan tietoisuudella tavoittaa.

Jos olet ottamassa päiväunia työpäivän aikana, siitä kannattaa sopia ensin esimiehen kanssa, kertoo päiväunia työpäivisin harrastava talousneuvoja Ronit Rogoszinski Men's Fitness -sivustolle. Torkkuja voi tiedustella esimieheltä muun muassa niin, että jos esimies haluaa 110-prosenttisen työpanoksen, niin voiko työntekijä torkahtaa vartiksi sen sijaan, että pelaisi sen ajan vähemmän hyödyllistä pasianssia koneellaan.

Rogoszinski ohjeistaa, miten työpäivän aikana otetut päiväunet sujuvat parhaiten:

1) Älä nojaa työpöytääsi ja hautaa kasvojasi käsivarsiisi. Vältä myös selän taivuttamista eteenpäin kaarelle. On parempi olla pienessä makuu- tai nojausasennossa taaksepäin. Tavoite on saada mahdollisimman mukava olo samalla, kun alaselästä saadaan pois turha paineen tunne.

2) Ihannetilanne on, jos jalkoja voisi pitää työpäätteellä lattiatasosta vähän korkeammalle. Vain muutama sentti riittää. Jalkoja ei kuitenkaan kannata pitää pöydällä. Lattialle kannattaa varata esimerkiksi kenkälaatikon korkuinen taso, johon jalat voi nostaa.

3) Kun suljet silmäsi, hengitä samalla muutaman kerran syvään ja keskity hengitykseen. Samalla kannattaa kuvitella, että vaivut koneiden lailla virransäästötilaan. Jos työpisteelläsi on meluisaa, käytä korvatulppia.

4) Kädet kannattaa ristiä rinnan päälle, sillä se on mukavampaa kuin antaa niiden roikkua rentona tai pitää niitä käsinojilla. Kädet toimivat samalla minipeittona, joka tuo lämpöä ja auttaa torkahtamaan.

Lue myös: Valitse päivätorkkujen pituus sen perusteella, mitä hyötyjä haluat - lue eri vaihtoehdot

Lähde: Men's Fitness

Kilpailut

Uusimmat