Kuva: Fotolia

Miten nukahtaa mahdollisimman nopeasti? Helpot keinot siivittävät yöunille hetkessä

30.06.2016 12:15 - Tiina Svensk

Nukahtaminen voi olla yllättävän haastavaa etenkin stressaantuneena tai huolestuneena.

Uni on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin peruspilareista, ja siitä kannattaa huolehtia etenkin haastavina aikoina. Jos kuitenkin stressi on vaivannut sinua jo jonkin aikaa, voi nukahtaminenkin vaikeutua. Mind Body Green -sivusto listasi kuitenkin helppoja keinoja, joilla sekä kehon että mielen voi rauhoittaa yöunille hetkessä:

Kehon täytyy rentoutua ennen yöunia

Viimeiset tunnit valveilla kannattaa käyttää tietoisesti siihen, että keho rentoutuu ja valmistautuu nukkumaan.

Sulje ruudut: Kaikki ruudut kannattaa sulkea vähintään tuntia ennen nukkumaan menoa. Silloin ruutujen valot eivät häiritse melatoniinin tuotantoa, ja nukahdat nopeammin.

Venyttele: Sinun ei tarvitse tietää mitään joogasta tai pilateksesta venytelläksesi. Ota illasta hetki siihen, että venyttelet ja hengität syvään. Kun hengität syvään, annat kehosi parasympaattiselle hermostolle viestin rentoutua.

Hemmottele itseäsi: Ota aikaa pitkässä suihkussa tai tee itsellesi kasvonaamio - mikä ikinä tuntuukaan hemmottelulta sinulle. Lämmin suihku nostaa kehosi lämpötilaa, minkä ansiosta nukahdat nopeammin.

Pidä jalkasi lämpimänä: Jos jalkasi ovat kylmät, kehosi lämpötila ei voi pudota nukkumaan mennessä. Laita siis sukat jalkaan lämpimän suihkun jälkeen, ja nukahdat hetkessä.

Myös mieli täytyy rentouttaa

Kun olet saanut kehosi pysähtymään, on aika hiljentää meluinen mieli yötä varten.

Sulje musiikki ja valitse rentoutusnauha taustalle: Esimerkiksi luonnon äänet, kuten sadepisarat tai aallot, rentouttavat mielen ja rauhoittavat sen ennen nukahtamista. Aivojen osat, jotka ylläpitävät ajattelua kyllästyvät luonnon ääniin nimittäin nopeasti, ja hiljenevät. Silloin nukahtaminenkin on nopeampaa.

Harjoittele tietoista hengitystä: Hengittäminen on yksi tehokkaimmista keinoista rauhoittaa kehoa, sillä se hiljentää sympaattisen hermostomme ja antaa parasympaattiselle hermostolle viestin rauhoittua.

Kuuntele valkoista kohinaa nukkuessasi: Valkoinen kohina peittää häiritseviä ulkopuolisia ääniä yön aikana, jolloin sinun on helpompaa nukkua yö ilman turhia heräämisiä. Yhtäjatkoiset unet ovat tärkeät mielen ja kehon palautumiselle.

Lue myös: Alasti nukkuminen tekee hyvää miehille ja naisille - katso miksi

Lähde: Mind Body Green

Kilpailut

Uusimmat