Etsi
Hahmojen henkilöllisyyksien selvittämistä jatkaa aiemmilta kausilta tuttu nelikko.
Masked Singer Suomea kuvataan tiukkojen sääntöjen puitteissa.
Jenni Kokander ei halua suorittaa äitiyttä.
Kokander on hämmästellyt usein lapsien viisautta.
Jenni Kokander kertoo, että studioympäristö ei tee hahmojen arvuuttelusta helpompaa, monestakaan syystä.
Suosikkinäyttelijä kertoi tuoreen kokemuksensa Instagramissa.
Jenni Kokanderin ja Kaisa Helan ystävyys on kestänyt vuosikymmeniltä toiselle.
Putous-sarjan kolmella kaudella esiintynyt Jenni Kokander kertoo Annassa ulkonäköönsä kohdistuvasta kommentoinnista.
Kokanderille on luontaisinta hauskuuttaa ihmisiä tietyn roolin suojista.
Kokanderin mukaan on hauskaa todistaa ihmisille, että hän osaa olla myös vakava.