Otatko kauppaan mukaan oman kassin? Yllättävä tieto: Se voi lihottaa sinua

09.07.2015 08:45 - Eeva Rajala

Kassi saattaa pelastaa maailmaa, mutta se voi samalla leventää käyttäjänsä vyötäröä.

Luonto kiittää, kun asiakas käyttää uudelleenkäytettäviä kauppakasseja muovikassien sijaan. Moni käykin kaupassa niin, että mukana kulkee kivannäköinen ja trendikäs kangaskassi tai pari.

Uudelleenkäytettävä kangaskassi ei kuitenkaan ole merkki pelkästään ekologisuudesta, vaan sen käyttö muuttaa ihmisen toimintaa kuviteltua enemmän. Tuoreen tutkimuksen mukaan uudelleenkäytettäviä kasseja käyttävät ostavat kyllä muita todennäköisemmin luomuruokaa, mutta samalla he ostavat muita todennäköisemmin myös roskaruokaa.

Hyveellisyys palkitaan hemmottelulla

Roskaruoan hankinta selittyy tutkijoiden mukaan sillä, että asiakas kokee olevansa niin hyveellinen kaupassa kävijä uudelleenkäytettävän kassinsa kanssa, että hän hemmottelee itseään rasvaisilla, suolaisilla tai sokerisilla ruoilla.

Lapset muuttavat asiaa. Mikäli uudelleenkäytettäviä kasseja käyttävällä on lapsia, sekä luomuruokien että roskaruokien ostaminen vähenee. Tämä johtuu tutkijoiden mukaan siitä, että vanhempien pitää tasapainotella omien halujensa ja lasten tarpeiden välillä.

Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, joka selventää, että oman kauppakassin käyttäminen vaikuttaa merkittävästi ruoan ostamiseen. Tutkijoiden mukaan kauppojen omistajat voivat tulevaisuudessa käyttää tietoja hyväkseen, kun he suunnittelevat tuotteidensa mainostamista ja myynnin lisäämistä.


Lue myös: Nyt se on selvitetty - keino syödä mitä tahansa ilman lihomista

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat