Maailman lyhyin blogipostaus

01.10.2019 07:55 - Emilia Liinpää

Yritän kirjoittaa aina kun on asiaa ja tällä kertaa asiani on lyhyt mutta ytimekäs. Vähän niin kuin kaniinimäyräkoira Simo!

Kerron lyhyesti kuulumisiani ja samalla täysin aiheeseen liittymättä voitte ihailla maailman suloisimman kaniinimäyräkoira Simon kuvia. Ajat ovat olleet haastavat, mutta kerrottakoon että hoitokoira Simon viikon läsnäolo auttoi silmiin nähden raskaaseen ja väsyneeseen olotilaamme. Se ilo, energia ja pyyteetön rakkaus, mitä muuta voisi kaivatakkaan?

Viime viikot ovat olleet työntäyteisiä, raskaita, flunssapainotteisia ja voimia vieviä. En muista milloin olisin ollut näin tyhjä luovuuden ja kirjoitusinnokkuuden kanssa. Aika ja ajatukset eivät tunnu riittävän mihinkään. Ihan kun olisin junassa, joka kiihtyy hetki hetkeltä kovempaan vauhtiin, enkä saa sitä pysäytettyä. En muista koska olisin ollut näin pihalla esimerkiksi kalenteristani, sovituista asioista tai sosiaalisista kanssakäynneistä. Hallitsen elämäni osittain, kun taas toinen puoli on hämärän peitossa. Olen myös aloittanut jälleen kuormittumiseen liittyvät lempitapani: kaappien ovien auki jättämisen. Siitä tietää, että tämä eukko ei ole ihan ehtoolliskunnossa.

Nukun levottomasti ja näen paljon unia nykyään; välillä etsin hätäpäissäni työkaverini häihin hääkakkua ja välillä esitän akrobaattisia pole dancing -liikkeitä sähkötolpalla. Muistaakseni eräässä unessa keskustelin pitkiä pätkiä riisikakkujen kanssa, ihan muina ystävinä turistiin.

Päässäni pyörii tuhottomasti unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia, jotka eivät etene yhtään mihinkään, vaikka kaikki etenee kovin nopeasti. Aivan hullua touhua! Halusin kuitenkin kertoa teille (ja ehkä vähän itsellenikin), että täällä ollaan, vaikka nyt hieman tyrskyääkin. Tärkeintä on tajuta mistä on kyse ja lyödä jarrua pohjaan, se on täysin ok. Pitää priorisoida ja levätä, niin vaikealta kun se kuulostaakin, mutta sen jälkeen olet taas kokonainen ja oma itsesi.

Samankaltaisia kokemuksia on monella meistä, eikä niitä pidä jättää huomioimatta. Pidäthän huolta itsestäsi <3

P.s. muodonmuutos sujuu helvetin hyvin.

P.p.s. ei tämä ollutkaan niin lyhyt postaus, hups!

P.p.p.s. Simo on vaan jotain niin suloista.

Valtavasti tsemppiä kaikkien viikkoon!

Seuraa blogia Bloglovin'issa ja Instassa!

Lue myös:

Bikinit päällä jo ennen ”bikinikuntoa”, auta armias!

Muodonmuutos osa 1: HALUAN OSTAA OIKEAT HOUSUT JA SE ON IHAN OK!

OMG 4x täydellinen pikkulaukku ja alekoodi teille!

Häämme Toscanassa - ihanat kuvat taianomaisesta viikonlopusta. Take me back!!

Häät ovat ohi ja minä haistelen tyhjennettyjä vesileluja.

Olipahan polttarit – kesti viikkoja toipua!

Ei kun nyt siis ihan oikeasti! Kokeilkaa tätä jälkkäriä, en ole ikinä syönyt mitään näin hyvää!

Puhutaan hetki kuolemasta – tämä on minun tarinani menetyksestä

Kommentoi