Vika ei ole aina itsessä: 4 ihmistä, jotka saattavat lihottaa sinua

28.12.2014 12:15 - Linda Arponen

Joskus voi käydä niin, että vaikka itse kuinka yrittää laihtua, saattavat lähellä olevat ihmiset sabotoida tätä tavoitetta.

Eikö laihdutus onnistu? Tällöin kyse voi olla lähelläsi olevissa ihmisissä. Tutkimusten mukaan toisten ihmisten seurassa syöminen saattaa nimittäin vaikeuttaa painonpudotushaaveita.

Mahdotonta laihdutus ei kuitenkaan ole, vaikka söisi muiden seurassa. Seuraavana on kerrottu neljä ihmistä, joiden seurassa syöminen voi lihottaa ja vinkit tilanteista selviämiseen.

Puoliso

Tutkijat kutsuvat puolisoiden yhteistä ruokailua "jaetuksi ympäristöksi", jonka vuoksi mahdollisuudet tulla ylipainoiseksi ovat 37 prosenttia suuremmat, mikäli myös puoliso on lihava. Jotta tilanteelle voi tehdä jotain, vaatii se yhteistyötä. Yksi mahdollisuus on erottaa puolisoiden ruoat eri kaappeihin ja lokeroihin. Kun taas syötte yhdessä, antakaa kummankin valita sen kokoinen lautanen kuin itse haluaa. Jos valitset itse pienemmän lautasen, voit hallita annoskokojasi ja syödä näin vähemmän.

Lapset

Erään tutkimuksen mukaan äidit nauttivat päivässä lähes 400 kaloria enemmän kuin naiset, joilla ei ole lapsia. Jos siis tarjoat lapsille vaikkapa välipalaa, varaa kuitenkin itsellesi terveellisempi vaihtoehto vierelle, kuten vaikkapa manteleita ja kreikkalaista jogurttia. Voit tehdä valintoja myös päivällisellä, voit esimerkiksi tarjota lapsille pastaa ja itsellesi höyrytettyjä kasviksia.

Ystävät

Erään tutkimuksen mukaan myös ystävät voivat vaikuttaa painoosi; mahdollisuutesi tulla ylipainoiseksi kasvaa 57 prosentilla, mikäli joku läheisistä ystävistäsi on lihava. Jos olette siis menossa vaikkapa lounaalle, kerro ystävällesi, että tarkoituksesi on syödä jotakin kevyttä. Erään toisen tutkimuksen mukaan ystävillä on tapana seurata toistensa tekemisiä, joten voi olla, että esimerkkisi kannustamana myös ystäväsi valitsee kevyemmän ruokavaihtoehdon.

Työkaverit

Vaikka kollegoiden kanssa on hauska lähteä ulos lounaalle, voi tapa olla turmiollinen ruokavaliollesi. Erään tutkimuksen mukaan syöminen yli seitsemän hengen ryhmässä saa ihmisen syömään jopa 96 prosenttia enemmän. Jos siis olette menossa johonkin tiettyyn paikkaan syömään, tarkista ravintolan lista etukäteen ja päätä jo silloin, mitä aiot syödä. Muista myös pysyä tässä päätöksessä, syövät muut mitä hyvänsä.

Lue myös: Tyrmistyttävää: Luokitellaanko lihavuus jatkossa vammaksi?

Lähde: Health.com

Kilpailut

Uusimmat