Tee tortilloistasi jotain uskomatonta – salainen 3 ainesosan lisukkeemme on nyt julki!

10.09.2019 08:00 - Emilia Parkkonen

Hyvät kansalaiset, minulla on teille resepti! Keskustelimme pitkään sen julkistamisesta puolisoni kanssa, mutta tulimme siihen tulokseen, että tärkeintä on jakaa iloa kaikille. Tämä on aivan loistava lisuke varsinkin tortillojen kanssa, mutta miksi ei muutenkin, esim. salaattiin tai ihan muuten vaan. Se on maailman helpoin tehdä ja tarvitsee vain kolme ainesosaa. Ja ei kun tortillailta käyntiin!

Olisi mitä mielenkiintoisinta tehdä tutkimus, jossa tiedusteltaisiin suomalaisten tortillakäytäntöjä. Joka perheessä niitä laitetaan (jos ei laiteta, niin on korkea aika niin tehdä!) ja joka perheessä on aina omanlaisensa täytteet ja tekotavat. Omassa perheessäni homma toimi mukavan perinteisesti ja kokonaisuuteen kuului: tortillaplätyt, jauhelihaa, kurkkua, tomaattia, salaattia, joskus fetaa, salsaa ja creme fraichea. En tarkalleen muista milloin tämä uudenlainen arkiruoka saapui perheeseemme, mutta muistan traumatisoituneeni siitä, kun todistin vanhempieni syövän tortillapötköä haarukalla ja veitsellä. Se on ikuisesti syöpynyt verkkokalvoilleni. Miksi? Miksi?? Eikö mikään ole enää pyhää?

Tortillaperinteet saivat kuitenkin uskomattoman käänteen vuonna 2012, kun nykyinen aviomieheni (silloinen satunnainen heitukka) paljasti oman salaisen lisäosan tortilloihin: maissisörsseli. Maissisörsseli kuulostaa varsin amatöörimäiseltä, jopa rahvaanomaiselta, mutta se on jotain aivan uskomatonta. Se maistuu täydellisen suolaiselta mutta ripauksella maissista saatua makeutta. Se maistuu ikään kuin voilta, mutta ei lähellekään. En pysty oikein selittämään, maistakaa ihmeessä itse!

MAISSISÖRSSELI (4 HLÖ)

Tarvitset:

1. Säilykepurkki irtomaissia

2. Kokonainen korianteripuska (silputaan pieneksi)

3. 5 rkl Oliviöljyä (kokin arvio)

Mausteeksi suolaa + pippuria

Korianteria vihaavat – I´m sorry! Mutta jos uskallatte kokeilla, niin jippii!

Ohje:

1. Lorauta oliiviöljy kuumalle pannulle

2. Kaada purkki maissia pannulle

3. Tiputa lämpöä pari astetta

4. Kääntele maissia jatkuvasti, kunnes maissi on hieman rusehtavaa ja pehmeää

5. Lisää suolaa ja pippuria

6. Vähennä lämpöä taas pari astetta

7. Lisää silputtu korianteri joukkoon

8. Kääntele koko sörsseliä

9. Tarjoile lämpimänä (tosin kylmänäkin taivaallista)

Ja ei kun kokeilemaan! Olisi niin hauska tietää mitä pidätte, laittakaa vaikka DM Instassa emiliabtwn.

Ihanaa viikkoa kaikille!

- E

Seuraa blogia Bloglovin'issa ja Instassa!

Lue myös:

Bikinit päällä jo ennen ”bikinikuntoa”, auta armias!

Muodonmuutos osa 1: HALUAN OSTAA OIKEAT HOUSUT JA SE ON IHAN OK!

OMG 4x täydellinen pikkulaukku ja alekoodi teille!

Häämme Toscanassa - ihanat kuvat taianomaisesta viikonlopusta. Take me back!!

Häät ovat ohi ja minä haistelen tyhjennettyjä vesileluja.

Olipahan polttarit – kesti viikkoja toipua!

Ei kun nyt siis ihan oikeasti! Kokeilkaa tätä jälkkäriä, en ole ikinä syönyt mitään näin hyvää!

Puhutaan hetki kuolemasta – tämä on minun tarinani menetyksestä

Kommentoi